Luonto osasi Mindfulnessin ennen meitä

Tiistai 1.4.2014 klo 8.20

Olin tilaisuudessa, jossa Mindfulness-kouluttaja veti osanottajille lyhyen session tätä kovasti muotiin tullutta mielen rentouttamismuotoa. Yksi suomennos tuolle Mindfulness-sanalle taitaa olla tietoisuustaito.

En oikein osaa suhtautua tällaisiin kaupallistettuihin ja/tai opetettuihin tapoihin rauhoittaa itseään ja mieltään. Lienee sitä meikäläisen metsäläisyyttä – pienestä pojasta lähtien parasta mielensä rauhoittamista minulle on ollut käveleminen metsään, nouseminen siellä mäen päälle ja maisemien katseleminen vähän korkeammalta.

Ehkä ihmiskunta – tai ainakin suuri osa meistä länsimaisista ihmisistä – on kadottamassa lopullisesti tuota kykyä elää hetkessä, ja siksi sitä pitää opettaa. Se tuntuu pahalta, sillä hyvät asiat ovat yksinkertaisia. Minusta tässä, Heidi Helander-Hyvösen suuhun Maaseudun Tulevaisuudessa 21.3.2014 kirjatussa lausahduksessa on syvää viisautta:

”Tärkeintä on siirtyä tekemisen maailmasta olemisen maailmaan. Hyväksytään itsemme, hetki, ympäristö ja tuntemukset sellaisina kuin ne ovat.”

Venäjä voittaa lännen argumenteissa

Lauantai 22.3.2014 klo 8.34

Sivistyssanat ovat kirjoittajalle veikeitä kavereita. Niillä voi briljeerata, yrittää olla viisaampi kuin onkaan. Niillä voi myös kätkeä sen tosiasian, ettei ole mitään sanottavaa.

Mutta politiikassa argumentit – suomeksi sanottuna todisteet ja väitteet – ovat tappavan vaarallisia työkaluja. Tämä näkyy hyvin Krimin tapahtumiin liittyvässä uutisoinnissa, ja ihmisiin vaikuttamisessa.

Venäjä perustelee Krimin liittämistä itseensä alueen venäläiseen väestöön kohdistuvalla uhkalla. Puheissaan presidentti Putin sanoo suoraan, että Venäjän haluaa takaisin edeltäjälleen Neuvostoliitolle kuuluneet alueet. Tavalla tai toisella Venäjä haluaa olla jälleen suurvalta.

Lännen vastatoimet kansainvälisiä sääntöjä rikkonutta Venäjää vastaan ovat toistaiseksi olleet lähinnä säälittäviä. Pehmeyttä perustellaan sillä, että kovemmat toimet uhkaisivat Euroopan ja muun maailman orastavaa talouskasvua.

Olisi mielenkiintoista tietää, oliko pelko hiipuvasta talouskasvusta aikoinaan yksi syy siihen, miksi Ranska ja Englanti antoivat Saksalle vapaat kädet Sudeettimaan suhteen vuonna 1938. Vai onko talousargumenttien korostuminen tässä tilanteessa osoitus siitä, että globaali talous on ottanut lopullisen niskalenkin politiikasta, eli työstä joka usein suomennetaan yhteisten asioiden hoitamiseksi?

Ikävä sanoa näin, mutta tällä hetkellä Venäjän argumentaatio tuntuu paljon lännen vastaavaa vahvemmalta.

Kritiikki ei tule koskaan myöhässä

Sunnuntai 9.3.2014 klo 13.39

Kirjailijat, kuten muutkin taiteilijat kaipaavat työstään palautetta. Julkinen kritiikki on yksi palautteen muodoista. Erään määritelmän mukaan kritiikki on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa (lähde: Wikipedia).

Jäin miettimään kritiikin merkitystä ja oikeaa ajankohtaa, kun löysin netistä useita tämän vuoden puolella tehtyjä kritiikkejä vuosi sitten ranskaksi käännetystä romaanistani Le Royaume des perches.

Suomessa ei juurikaan ole tapana, että vuoden ”vanhasta” kirjasta kirjoitettaisiin enää mitään. Painopiste on uutuuksissa, niiden ja niiden kirjoittajien esittelyissä. Toisin näkyy olevan Ranskassa.

Tietenkin yksi kritiikin tehtävistä on arvottaa uutta, miettiä millaisia uusia näkökulmia kaunokirjallinen teos kenties avaa käsittelemäänsä asiaan, ja mitä uutta se antaa kirjallisuudelle.

Mutta: yhdenkään kritiikkejä julkaisevan median resurssit eivät riitä kaikkien julkaistavien nimikkeiden läpikäymiseen heti tuoreeltaan. Entäpä, jos seulan ulkopuolelle jääkin jotakin, joka ansaitsisi lähempää tutkimista? Onko oikein, että teos jätetään silti arvioimatta sitten kun se löydetään vain sen takia, että se julkaistiin jo jokin aika sitten?

Hyvässä kirjassa mietitään monesti asioita yleismaailmallisesti, parhaimmillaan jo ennen kuin jotakin tapahtuu. Voisin kuvitella, että monia kiinnostaisi lukea nyt Krimiä koskevaa kaunokirjallisuutta ja etsiä, löytyisikö sieltä kenties valaisua siihen mitä siellä nyt tapahtuu. Se, mikä on kirjan painovuosi ei merkitse silloin mitään.

On totta, että media elää uutuuksista ja tässä hetkessä – mutta se vain on niin, että kirjoitettu sana ja viisaus on parhaimmillaan ikuista.

Muutamia uusia kritiikkejä kirjastani Ranskassa:

http://biblimenom.eklablog.com/le-royaume-des-perches-a106401996

http://www.k-libre.fr/klibre-ve/index.php?page=livre&id=3349

Lukukoira on hieno keksintö

Perjantai 7.3.2014 klo 16.29

Viime syksyn Helsingin kirjamessuilla palkittiin koira ensimmäistä kertaa merkittävällä kirjallisuuspalkinnolla. Muistan, että sosiaalisessa mediassa asia herätti ihmettelyä joidenkin kirjailijoiden taholta: 10 000 euron turvin moni meistä pystyisi rauhoittumaan melkoiseksi toviksi luovan työn tekemiseen vailla taloushuolia.



Maailmalla luku- tai keskittymisvaikeuksista kärsiviä lapsia, tai muita lukuhaluisia auttaa noin 2 000 lukukoiraa. Suomessa niitä lienee viitisenkymmentä. Ensi viikosta lähtien Haminan pääkirjastossa voi tavata lukuharrastuksen merkeissä kuvassa näkyvät karvanaamat.

Minusta ajatus lukukoirista on hieno. Lemmikkieläimen rapsutus on tunnetusti yksi maailman rauhoittavimpia asioita. Miksipä siihen ei voisi yhdistää toista yhtä hyvää asiaa, lukemista.

Marraskuussa kirjailijavierailulle Normandiaan

Perjantai 28.2.2014 klo 7.30

Sain kutsun tulla kirjailijavierailijaksi Caenissa joka marraskuussa järjestettäville Les Boréales -taidefestivaaleille. Erityisesti Pohjoismaiseen taiteeseen ja kirjallisuuteen keskittyvät festivaalit kuuluvat lajissaan ranskankielisen maailman arvostetuimpiin.

Otan mielelläni kutsun vastaan. Suomalaisia kirjallisuustapahtumia olen "tahkonnut" jo melkoisen määrän.  Mukavaa laajentaa vähän perspektiiviä: kuinka toista kieltä puhuvassa maassa suhtaudutaan suomalaiseen kirjallisuuteen, ja sen antamaan kuvaan elämästä meillä?

Entä onko kirjallisuudella vielä merkitystä tunteiden ja elämysten kansainvälisenä välittäjänä tällaisena aikana, jolloin viestit kulkevat sekuntien sadasosissa maailman laidalta toiselle?

Ehkä saan kysymyksiini vastauksia Normandian kauniissa maisemissa.

Kirjailija ei ennusta, mutta joskus kirjoitettu käy toteen

Perjantai 21.2.2014 klo 8.43

Kyösti Salovaara pohtii blogissaan (20.2.14) ansiokkaasti sitä, kuinka vaihtoehtoishistoria on kautta aikain ollut kirjailijoille yksi tapa hahmottaa maailmaa ympärillään, ja sitä mihin olemme menossa.

Vaihtoehtoisen historian kirjoittaminen on yksi keino ottaa etäisyyttä siihen, mitä on jo tapahtunut. Se ehkä auttaa meitä havaitsemaan - vaikkakin jälkikäteen - missä vaiheessa tapahtumien kulku muutti suuntaansa tavalla, jota kukaan ei voinut ennustaa. Entäpä, jos asiat olisivat menneet toisin?

Parhaimmillaan vaihtoehtoishistoria on kutkuttavan hyvää fiktiota. Luen parhaillaan John Boynen romaania Tarkoin vartioitu talo (Bazar 2011). Kirja kertoo Venäjän viimeisen tsaarin lähipiiriin päässeestä, ja hovista tarkkoja havaintoja tekevästä tavallisesta musikasta. Kirjan puolessa välissä ounastelen, mitä tarinan lopussa tapahtuu, ja kuka henkilöhahmoista paljastuu miksikin.

Pystyn vain ounastelemaan. Niinhän me teemme myös tässä tavallisessa elämässä, kun uusi ihminen astuu elämäämme. Emme tiedä, kuka hän on ja millaiseksi suhteemme muodostuu. Onko lopussa odotettavissa iloa ja riemua, vaiko surua ja tuskaa?

Lienee parempi miettiä sitä vasta jälkikäteen kuin ennakoida liikaa. Jälkikäteen on ehkä mahdollista nähdä selvemmin, missä onnistuimme, ja missä jokin meni vikaan.

Seuraava Sudenmaa käännetään ranskaksi

Tiistai 4.2.2014 klo 19.04

Allekirjoitin tänään käännössopimuksen vuonna 2010 ilmestyneestä romaanistani Kuolleita unelmia. Rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaan työstä ja elämästä kertovan romaanisarjan kolmannen osan julkaisee Ranskassa Gaia Editions, eli sama kustantaja kuin viime vuonna käännetyn Ahventen valtakunnankin.

Täytyy myöntää, että se lämmittää mieltä kun Sudenmaa -sarjan romaanit kelpaavat kansainvälisille markkinoille. Aikoinaan, aloittaessani sarjaa ajattelin sen yhdeksi johtoajatukseksi kotimaisuuden: en halunnut kirjoittaa angloamerikkalaisen mallin mukaisia kovia enkä pehmeitä dekkareita, vaan tarinoita jotka lähtevät suomalaisesta kulttuurista ja suomalaisesta elämänmenosta.

Niinpä Kuolleiden unelmienkin tapahtumat liikkuvat suomalaisen hirsitalobisneksen ympärillä. Kiva nähdä näin metsäläisenä, millaisen vastaanoton puuntuoksuinen tuotteeni saa ranskalaisilta lukijoilta.

Joku maksaa leivän myös ajattelijalle

Maanantai 27.1.2014 klo 15.16

Johtuneeko jatkuvaan taloudelliseen kasvuun pohjautuvan ideologian kriisistä se, että huippupoliitikkomme ovat viime aikoina kilvan kutsuneet koolle viisaiden ihmisten seminaareja. Milloin on koolla ollut taloustutkijoita, milloin korkean tason yritysjohtajia.

Tapasipa valtiovarainministerimme hiljakkoin myös johtavia kirkonmiehiä. Itse Tasavallan Presidentti letkautti julkisesti siitä, miten seminaareihin näyttää riittävän korkeapalkkaisia istujia.

Antiikin Kreikkakin oli aikoinaan täynnä yhä maineessa olevia ajattelijoita. Viisaat ja oppineet miehet kilpailivat silloin retoriikassa, siinä kuka osaisi sattuvimmin ja parhaimmin voittaa toiset sanallisessa väittelyssä ja argumentoinnissa.

Aristoteles, Homeros ja moni muu antiikin kreikkalainen elää yhä keskuudessamme aikoinaan muistiin kirjattujen sanojensa ansiosta. Presidentti Niinistön letkautusta miettiessä tuli mieleen tämä kysymys:

Liekö kukaan tutkinut, ketkä olivat niitä mesenaatteja ja oligarkkeja jotka maksoivat Kreikan viisaiden miesten seminaarit? Millainen mahtaa olla heidän vaikutuksensa siihen länsimaiseen ajatteluun, josta me ainakin joskus olemme ylpeitä?

Sodan sukupolvi: Saksalainen versio sodan satuttamista nuorista

Maanantai 20.1.2014 klo 10.46

Katsoin viime viikolla ensimmäisen jakson kolmiosaisesta saksalaissarjasta Sodan sukupolvi (Unsere Mütter, unsere Väter). Kiitos Ylen TV1:lle tärkeän draaman ottamisesta ohjelmistoonsa.

Historia on yleensä voittajien tekemää. Saksa hävisi II maailmansodan, ja siksi myös saksalaiset leimattiin vuosikymmeniksi pahiksiksi. Sotaa kävivät, ja siitä kärsivät kuitenkin ihan tavalliset saksalaiset ihmiset. Osa heistä uskoi aatteeseen joka vei Wehrmachtin melkein jokaiseen Euroopan kolkkaan. Osa ei varmastikaan uskonut.

Sarjan ensimmäinen osa kertoi ihan tavallisista ihmisistä tilanteessa, jota he eivät enää hallinneet. Osa heistä teki valintoja ja tekoja , joita he eivät olisi demokraattisessa yhteiskunnassa tehneet. Tai ainakin teoista kärsineiden ihmisten joukko olisi ollut pienempi.

Sarja on nähtävissä Yle Areenassa vielä jonkin aikaa.

Niobe on kohta lukijoilla

Perjantai 10.1.2014 klo 14.39

Uusin romaanini Niobe julkaistiin virallisesti viime viikolla. Kirjastot ja kirjakaupat ovat ottaneet sitä kiitettävästi listoilleen.

Tämä näkymä kirjastojen verkkosivuilla saa kirjailijan mielen iloiseksi: kirja on kohta lukijoiden käsissä. He tekevät tarinaan sen toisen puolen. Millainen kokonaisuus siitä muodostuu - sen jätän lukijoiden päätettäväksi.

Saattohoitajakissa, syövän tunnistava koira sekä luomakunnan kruunu

Lauantai 28.12.2013 klo 16.19

Meitä ihmisiä kutsutaan joskus luomakunnan kruunuiksi. Kruunuja tai ei, me uskomme olevamme kehittyneemmällä tasolla kuin mikään muu maapallolla asuva eliölaji.

Kovinpa ovat vajavaiset tietomme ja puutteelliset aistimme. Minna Lindgren kirjoitti Hesarissa 22. joulukuuta hienon kolumnin hoitavista kyvyistä, joita meille niin tutuilla lemmikkieläimillä on. Kuinka on mahdollista, että koira tunnistaa sairaalabakteerin tai syöpäsolut paremmin kuin yksikään ihmisen tekemä vekotin? Entä kuinka kissa voi tietää, kuka meistä on pian kuoleva?

Ainakaan toistaiseksi emme tiedä vastauksia. Ehkä niitä pitääkin etsiä sananmukaisesti koirien ja kissojen kanssa.

Niobe, tarina rotupuhtaasta Suomesta ilmestyy 2. tammikuuta

Keskiviikko 18.12.2013 klo 14.38

”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään. Tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”

Saksan tuleva diktaattori Adolf Hitler sanoi näin Otto Strasserille, toiselle tärkeälle kansallissosialistille vuonna 1930. Hitler ampui itsensä Berliinin raunioiden keskellä vuonna 1945. Nyt, seitsemän vuosikymmentä myöhemmin hänen tokaisunsa on käynyt globalisaation myötä toteen: kansallisvaltioiden johtajien valta päättää tärkeistä asioista on pienempi kuin talouselämän mahti.

Rotuopilla ja antisemitismillä oli keskeinen rooli kansallissosialismin opinkappaleissa. Epäluuloa väärän näköisiä ihmisiä kohtaan esiintyi 1930-luvulla myös Suomessa. On hämmästyttävää todeta, että sodan jälkeiset vuosikymmenet eivät ole muuttaneet tilannetta miksikään. Keskustelulle monikulttuurisuudesta, sen vastustamisesta ja tulevaisuudesta on yhä vaikeaa löytää asiallista foorumia.

Vaihtoehtoishistoria, entäs jos -ajattelu on kirjailijalle herkullinen tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa ja sitä, minne kenties olemme menossa. Neljä vuotta sitten ryhdyin luomaan paperille kuvaa Suur-Saksaan kuuluvasta Finnmarkista: entä jos kansallissosialistinen Saksa olisikin voittanut sodan, ja asuisimme nyt rotupuhtaassa Suomessa? Millainen olisi osin markkinatalouden ehdoilla toimiva, mutta rotuideologiaan pohjauvan valtion tiukassa otteessa elävä pieni suomalainen kaupunki?

Tulos, 244-sivuinen romaani nimeltään Niobe julkistetaan 2. tammikuuta. Päätin kustantaa romaanini tällä kertaa itse, vaikka muitakin mahdollisuuksia oli tarjolla. En halunnut kirjoittaa vakavasta asiasta viihdyttävää trilleriä, vaan ainakin yrittää jotakin muuta.

Mikä on lopputulos, millaisia ajatuksia tarina Niobesta herättää – sen jokainen romaanini lukeva päättäköön itse.

Kuinka voin varastaa kauniin laulun Internetissä

Tiistai 3.12.2013 klo 8.54

Kuuntelen paljon musiikkia. Talven alkaminen myös täällä etelässä on saanut päässäni soimaan Sinitaivas-yhtyeen esittämän version Chris De Burghin kauniista hitaasta valssista When winter comes.

Löysin kappaleen Internetistä, You Tube -palvelusta. Laitoin linkin kappaleeseen myös omalle Facebook-sivulleni. Teko soimasi omaatuntoani: voi olla, että joku kuuntelee kauniin kappaleen linkkini ansiosta You Tubesta eikä osta Sinitaivaan levyä. Voi olla, että Sinitaivaan sympaattiset soittajat menettävät tekoni takia ansaitsemiaan tuloja. Mistä minä sen voin tietää?

Tällä hetkellä tekijänoikeuksista keskustellaan paljon. Internetin ja sähköisten jakelukanavien myötä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. Jos Sinitaivaan kappale on ladattu nettiin ilman lupaa niin syyllistynkö rikokseen, kun laitan linkin kappaleeseen naamakirjaani, tosin ilman ansaitsemistarkoitusta?

Minusta nuo kysymykset ovat liian isoja yksittäisen musiikista nauttijan vastattavaksi. Minun täytyy vain uskoa, että ko. kappaleen You Tubeen ladannut on kysynyt siihen luvan esittäjiltä. Muussa tapauksessa - rikoslakia maallikon pään kautta tulkiten - You Tube -palvelun omistaja syyllistyy varastetun tavaran välittämiseen.

Vai lieko You Tuben omistava monikansallinen yhtiö liian iso tekijä tuollaisesta rikoksesta vastaamaan?

Kirjailija hengittää kielellään

Maanantai 18.11.2013 klo 7.15

Kirjoittajayhdistys Paltta järjesti lauantaina Kuusankoskella tapahtuman Väinö Linnalta lainatulla teemalla Kieli on kirjailijan tapa hengittää. Minulla oli kunnia toimia tilaisuuden puheenjohtajana.

Suomi on kaunis, rikas ja ilmaisuvoimainen kieli. En ole vielä löytänyt asiaa, jota sillä ei voi ilmaista. Ei hyvässä eikä pahassa.

Oli hauskaa kuulla, kuinka kirjoittamisen ammattilaiset suhtautuvat käyttämäänsä kieleen. Kirjailija Irja Sinivaaran lähtökohtana omaan työhönsä on enemmän mieli kuin kieli. Jari Järvelä pitää työpöytänsä vieressä 50-lukulaista tietokirjaa, josta löytyy sanoja vähän erikoisempiinkin tarpeisiin. Toimittaja-kriitikko Suvi Ahola pyrkii kirjoittamaan tekstinsä niin, että jokainen yhdeksän luokkaa peruskoulua käynyt ymmärtää.

Mikael Agricola julkaisi aapisensa, ensimmäisen suomenkielisen kirjallisen teoksen 470 vuotta sitten. Luulenpa, että kielen rikkauden vaaliminen on jatkossakin yksi kirjallisuuden suurimpia ja vaativimpia tehtäviä.

Lehtikolumni on vaikea kirjoittamisen laji

Tiistai 12.11.2013 klo 7.44

Hesarin entinen päätoimittaja Janne Virkkunen ruotii muistelmakirjassaan Päivälehden mies (WSOY 2013) ansiokkaasti yhteiskuntaa, mediaa ja omaa työtään. Maan suurimman päivälehden ex-päätoimittajana hänellä on näkemystä jaettavaksi monestakin asiasta. Kaikkea hän ei toki paljasta - eikä tarvitsekaan paljastaa.

Virkkunen kirjoittaa jotakin myös toimittajien kirjoittamista lehtikolumneista. Olen pannut merkille saman kuin Virkkunenkin: varsinkin Sanoma-konsernissa lehtien toimittajat saavat nykyisin kirjoittaa/heidät laitetaan kirjoittamaan omilla kasvoillaan mielipiteitä asioista, joista heillä oletetaan niitä olevan.

Eräs pitkän  linja journalisti sanoi minulle joskus, että kolumni kirjoitetaan siihen paikkaan lehteä johon ei ole laittaa uutista. Olen havainnut saman: hyvä kolumni saa aivosolut hyrräämään ja antaa uusia ajatuksia. Pahimmillaan se on leipätekstiä, josta asiat ja oivallukset tiivistävä ingressi ja loppu ovat jääneet kokonaan pois.

Julkisuus kuluttaa siinä olevaa ihmistä - myös toimittajaa. Toimittajan työ on perinteisesti ollut tarkkailijan työtä - mutta onko tarkkailija aina paras sanomaan asioista oma mielipiteensä? Entä onko oikein, että toimittaja esittää kolumnipalstallaan jostakin asiasta oman, jo lukitun käsityksensä ainoana oikeana faktana? Millaisin eväin hän lähtee juttukeikalle sellaisen henkilön luo, jonka käsitys on asiasta täysin vastakkainen? Tätäkin näkyy tapahtuvan.

Se, mitä toimittaja teki viikonloppuna mökillään voi olla kiinnostavaa hänet ihmisenä tunteville. Muille paljastuksen yhteiskunnallinen merkitys - saati se, miksi siitä pitäisi maksaa lehden tilausmaksu - ei välttämättä avaudu.

Rakkauden ongelma ei ole se ketä rakastaa, vaan miten rakastaa.

Keskiviikko 6.11.2013 klo 15.34

Joskus netissä sattuu vastaan blogi tai muu kirjoitus joka pysähdyttää pidemmäksi ajaksi luokseen. Se toimii kuin hyvä kirja: viihdyttää, mutta antaa myös ajattelemisen aihetta.

Tällainen löytö oli minulle esimerkiksi Juha Kemppisen muistiinpanot Erich Frommin kirjasta Rakkauden vaikea taito (1977). Rakkaus - omaa itseä kohtaan, muita ihmisiä kohtaan, elämää kohtaan yleensä - on yksi suurimmista elämää ja elämäniloa ylläpitävistä asioista maailmassa. Liian usein rakkaudessa tuntee epäonnistuvansa.

Erich Frommin/Juha Kemppisen ajatukset rakkaudesta kolahtavat monessa kohtaa. Kuten vaikkapa tässä:

"EFn mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa miesten ja naisten tasa-arvoisuus ostetaan sillä hinnalla, että naiset eivät eroa miehistä lainkaan."

Surullista, mutta näin näyttää monesti olevan.

Romaani sairastaa. Miksiköhän?

Keskiviikko 30.10.2013 klo 17.42

Toimittaja Riitta Kylänpään raflaavasti otsikoitu juttu Suomen Kuvalehdessä on herättänyt keskustelua suomalaisen kirjallisuuden, eri toten romaanin tilasta. Moni kirjailijakollega tuntuu ottaneen jutun loukkauksena omaa ammattitaitoaan kohtaan.

En osaa oikein loukkaantua. Jostakin syystä Suomessa on keskusteltu jo pidemmän aikaa kirjallisuudesta itsestään: on mietitty, miksei novelleja julkaista, on pelätty ja odotettu sähkökirjan tuloa, on odotettu joka ikisenä joulunalusaikana yhtä suurta hittiä jota kansa ostaisi niin että myyntikäyrät näyttäisivät yläviistoon.

Keskustelua tarvitaan. Ehkä se kertoo siitä, että kirjan asema instituutiona, yhtenä kulttuurimme peruskivenä on rapautumassa. On niin paljon kaikenlaista muuta: nopeampaa, helpommin sulavaa, visuaalisesti komeampaa...

Enemmän olen huolissani siitä, miksi käymme niin vähän keskustelua runojen, novellien ja romaanien teemoista. Niitähän kirjailijat yrittävät tuoda esille ja käsitellä.

Ainakin näin olen itse ymmärtänyt kirjallisuuden merkityksen.

Tavataan Helsingin kirjamessuilla

Keskiviikko 23.10.2013 klo 14.39

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. 13.30 - 14.00 Dekkariseuran esiintymislavalla, sen jälkeen notkun vielä jonkin aikaa  Myllylahden osastolla 6g89.

Tulkaa juttusille, jos olette maisemissa :)

Jaakko Teppo miellyttää enemmän kuin stand up-huumori

Tiistai 22.10.2013 klo 7.56

Jaakko Teppo, savolaislähtöinen humoristi ja viihdyttäjä on kuulunut aina nuoruusvuosista lähtien suuriin suosikkeihini. Jo keikkailunsa lopettaneen Tepon cd:lle tallennetut kaskut ovat mitä parhainta siivouspäivän rattoa.

Tepon huumori kohdistui ennen kaikkea häneen itseensä. Hän asetti itsensä naurunalaiseksi ja oli siinä hyvä. Kun huumori kohdistui toisiin ihmisiin, olivat sen kohteena mielikuvitusihmiset mallia Römppäisen Veikko, Laukkasen Onni ja hieroja-Hilma. Jaakon, Veikon, Onnin ja vähän Hilmankin piirteitä löysin itsestäni.

Äskettäin sain seurata erään nykysuomalaisen humoristin esiintymistä lavalla. Stand up-huumoriksi sitä kai sanotaan. Täysi salillinen ihmisiä nauroi, kun humoristi epäili mikrofoniinsa erään eturivissä istuneen nuoren miehen mieskuntoa, irvaili naiskatsojan runsasta ulkomuotoa ja teki pilaa elävästä julkisuuden henkilöstä.

Huumori – niin kuin muukin viihde – kuvastanee aikaansa. Jostakin syystä nautin silti enemmän tuon viiksekkään savolaisveijarin metkoista tarinoista.

Murhalauantai kutsuu Pyhtäälle

Maanantai 14.10.2013 klo 8.06