Novelli elää ja voi hyvin - Short stories are alive

Lauantai 12.10.2013 klo 12.54

Tunnettu lyhyiden tarinoiden mestari, kanadalainen Alice Munro sai ansaitusti tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Lyhyt tarina – novelli – elää tällä hetkellä nousukautta myös Suomessa. Minultakin on tilattu teksti erääseen ensi vuonna ilmestyvään novellikokoelmaan. Mielelläni tarjoukseen tartun.

Korkeintaan parisenkymmentä sivua sisältävässä novellissa ei ole tilaa monille rinnakkaisille tarinoille. On keskityttävä vain yhteen, ja yritettävä kertoa se hyvin. Henkilöhahmot on luotava pienin keinoin, eikä kaikkea heistä voi eikä ehdi kertoa.

Eräs paljon kirjoittava ihminen lausui äskettäin lehtijutussaan, ettei kirjoittaminen ole työtä. Olen vahvasti eri mieltä – ja novellin, jos minkä kertominen asettaa tekijänsä ammattitaidon terveellisellä tavalla koetukselle.

-------------------------

Canadian Alice Munro won Nobel prize in litterature this Year. She knows how to write a short story. Short stories are coming back in Finland, too. I'm going to write one of those to collection with other writers next Year, too.

In short story there is not space to tell much. There is only one story, and You have to do it well. You have to create Your characters with little ideas.

Somebody said recently in his column that writing is not working. I don't agree with that. Especially You need a professional touch if You try to write a good short story.

Lähtevien lintujen aika on hyvä aika kirjoittaa - Birds are leaving us, it is time to write

Maanantai 7.10.2013 klo 7.51

Sanotaan, että me suomalaiset olemme raskasmielistä kansaa. Että melankolia on meille ominainen mieliala.

Voi se niinkin olla. Ainakin lokakuussa, jolloin viimeiset muuttolinnut tekevät lähtöä etelään ja soilta voi kerätä karpaloita, noita kasvukauden viimeisiä marjoja.

Nyt on hyvä aika kääntyä itsensä puoleen, kuunnella mitä on kasvukauden aikana sisäänsä kerännyt. On hyvä aika saada se ulos, luoda jotakin.

Vaikka kirjoittamalla.

--------------------

They say, that finns are very melancholy people.

I agree with that. It feels that way in October, when last migratory birds are leaving us. Peatlands are covered by cranberries.

It is time to listen those things I collected to my mind during long summer days. Maybe something new is growing there.

It is time to write.

Onnittelut palkinnosta, James Sallis! - Congratulations, Mr. Sallis!

Keskiviikko 18.9.2013 klo 9.43

Yhdysvaltalainen kirjailija James Sallis on voittanut romaanillaan Ranskassa arvostetun Grand Prix De Littérature Policière -palkinnon tänä vuonna. Myös oma romaanini Ahventen valtakunta alias Le Royaume des perches oli ehdolla kisassa käännösromaanien sarjassa.

Lämpimät onnittelut voittajalle! Oma kirjani on jo saanut Ranskassa enemmän huomiota kuin osasin odottaa, kuten näkyy esimerkiksi kustantaja Gaia Editionsin nettisivuilta. Palkintoehdokkuus oli se kuuluisa piste i:n päällä.

------

Novel of James Sallis is the winner of Grand Prix De Littérature Policière -prize this year in France. My own novel Le Royaume des perches was also finalist in that highly regarded competition.

I want to congratulate winner very warmly. My own book - my first translation to foreign language ever - has been noticed in France in many ways. So, to be a finalist in this competition was something I couldn't expect.

Rakasta ensin itseäsi, sitten muita

Keskiviikko 18.9.2013 klo 8.27

Itsensä rakastaminen on vaikea laji. Sen ajatuksen hyväksyminen, että on ensin hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, ennen kuin voi odottaa sitä samaa muilta. Odottaa – ei vaatia.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow ruotii hyvin itsensä rakastamisen dilemmaa Ilta-Sanomien verkkosivuilla 16.9. Kyse ei ole narsismista eikä ylisuuresta egosta silloin, kun osaa oikeasti arvostaa itseään. Kai sitä rakkaudeksikin voi sanoa.

Törmäsin samaan, jo satoja vuosia vanhaan ajatukseen tehdessäni pohjatöitä romaaniini Kultainen sääntö (2013). Jo filosofi ja Pariisin piispa Petrus Lombardus (1100-1160) kirjasi ylös rakkauden ensimmäisen säännön. Sen mukaan vain ihminen, joka osaa rakastaa itseään kykenee rakastamaan myös muita.

Se ei ole keneltäkään pois, eikä tuhat vuotta ole muuttanut asiaa mihinkään.

Kesän paras dekkari, kuulemma - Mr. Poirette said nice things about my book

Tiistai 10.9.2013 klo 7.31

Turha kai sanoakaan, että kirjailija kaipaa palautetta siitä mitä hän on kirjoittanut. Tietoa siitä, mikä hänen luomassaan teoksessa on koskettanut, mikä on toiminut, mikä on antanut ajattelemisen aihetta. Siinä kirjailijan työ ei eroa millään lailla muista ammateista.

Erityisesti olen tällä hetkellä kiinnostunut Ahventen valtakunnan ranskannoksen keräämistä kommenteista. Radio Tele Luxembourgin aamussa 7. syyskuuta kriitikko Bernard Poirette piti kirjaa parhaana tänä kesänä lukemanaan dekkarina.

Se tietenkin lämmitti mieltä. Mutta erityisen hyvältä tuntuu se, että hän oli löytänyt kirjasta juuri niitä asioita, joita olin yrittänytkin sen sisään kirjoittaa.

-------------------------------------

Writer like me wants to hear feedback about novel he/she has written. If it has touched it's readers. If it has worked in that way I wanted. If it has given something to think.

Especially - of course - I'm now interested about feedback concerning Le Royaume des perches, my novel that was translated to french this year. Mr. Bernard Poirette from Radio Tele Luxembourg said 7th september nice things about my book. He said, that it was best crime story he has read this summer.

Thank You, Mr. Poirette! I'm glad You found just those things from book I wanted You to find.

Link: http://www.rtl.fr/emission/c-est-a-lire/ecouter/le-royaume-des-perches-de-martti-linna-7764356068

Sarjakirjailija on ajan trendi

Keskiviikko 4.9.2013 klo 7.18

Arvostamani kirjailijakollega, kouvolalainen Jukka Behm kertoo tämän aamun (4.9.) Kymen Sanomissa uuden Lahjoja norsujumalalle-romaaninsa taustoista. Jutussa kerrotaan, että sarjat ovat jännityskirjallisuudessa vahva trendi. Niin myös fantasiassa, ja nykynaisten elämää kevyesti kuvaavassa chick lit -kirjallisuudessa. Jukan kertoman mukaan idea jännärisarjasta tuli kustantamolta.

Mikäpä siinä. Itsekin kirjoitan ”irtokappaleiden” lisäksi Sudenmaa-romaanisarjaa. Lukijana olen nautiskellut Henning Mankellin, Donald Westlaken, Rex Stoutin ja monen muun ”sarjakirjailijan” tuotannosta.

Usean saman päähenkilön ympärille, kenties samaan ympäristöön sijoittuvan romaanin kirjoittaminen aiheuttaa myös kysymyksiä. Kuinka paljon jo aikaisemmin kerrottujen asioiden tuttuus lukijoiden keskuudessa aiheuttaa rajoituksia kirjoittajalle? Entä aiheuttaako se joskus sitä, ettei kirjailija voikaan käsitellä jotakin häntä kiinnostavaa aihetta, koska se rikkoisi sarjan tyylin ja hengen?

Pieniä, mutta isoja kysymyksiä kirjoittajalle. Sarjakirjoittaminen on ookoo, mutta kirjoittajalla täytyy säilyä vapaus hypätä pois sarjasta, jos jokin käsittelyä kaipaava teema sitä vaatii. Muutoin kysymys on – niin luulen – omien näkemystensä huoraamisesta.

Vain tarinan kertoja tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Joskus - onneksi aika usein - kirjailija ei sitä itsekään tiedä.

Syksy on ihmeellistä aikaa - Autumn is very astonishing period of year

Maanantai 2.9.2013 klo 9.12

Marjoja, sieniä, ruskan värejä ja paljon raitista ilmaa - niistä on suomalaisen metsän syksy tehty.

Jaksan ihmetellä vuosi toisensa jälkeen sitä kasvuvoimaa, joka maalla on. Lumi painaa sen hartioita näillä leveysasteilla melkein puolet vuodesta. Kaikki tuntuu valkoiselta, kylmältä ja kuolleelta - kunnes kesä palaa.

Jokaisesta hetkestä metsässä on nyt nautittava. Nämä päivät eivät kestä kauan.

------------------------------------------------------

Berries, mushrooms, colours and lots of fresh air - those things belong to the autumn of finnish forest.

Year after year it is astonishing to see what power to grow is hidden in earth. Snow covers our beautiful country almost half of the year. Everything seems to bee white, cold and dead.

Then summer comes back. I must enjoy these days in forest. They are very rare, I know.

Kiitos upeasta puheohjelmasta, Maria Jungner

Keskiviikko 21.8.2013 klo 7.18

Nykyihminen on totutettu ottamaan vastaan kuvallista tykitystä. Meihin, ja tunteisiimme yritetään vaikuttaa yhä suuremmilla lehtikuvilla, yhä nopeammilla leikkauksilla televisiosarjoissa, yhä värikkäämmillä ja räväkämmillä mainoksilla katukuvissa.

Yhä useammin huomaan kääntäväni autoradion Yle Puheen taajuudelle. Siellä on - onneksi - vielä tarjolla hyviä puheohjelmia. Sellaisia, joissa kaksi ihmistä keskustelee tärkeistä aiheista toisiaan kuunnellen ja kunnioittaen. Rauhallisesti ja ajan kanssa.

Yksi tällainen Yle Puheen ohjelma on Maria Jungnerin emännöimä keskustelusarja, jossa hän kutsuu studioon vieraakseen ihmisiä joilla on omia mielipiteitä asioista. Esimerkkinä vaikkapa tämä, Yle Areenassa kuultavissa oleva ohjelma, jossa hänen vieraanaan on kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten.

http://areena.yle.fi/radio/1932448

Onko virtahepo koskaan tullut vieraaksesi?

Jatkuvan kasvun uskonto on vaarallinen tie

Torstai 8.8.2013 klo 14.34

Eiliset iltauutiset ärsyttivät - taas kerran. Maamme ilmeisesti parhaat talousoppineet pohtivat, millaisella jatkuvalla taloudellisella kasvulla Suomi selviäisi menossa olevasta lamasta ja tulevaisuuden uhkakuvista, kuten väestömme nopeasta ikääntymisestä.

Olen pitkään miettinyt tuota jatkuvan kasvun filosofiaa. 47-vuotiaana voi jo katsoa ajassa taakse, ja todeta ettei yhtenäistä taloudellisen kasvun aikakautta ole elinaikanani kestänyt koskaan muutamaa vuotta kauempaa. Mitä perusteita meillä siis on odottaa sellaista tulevaisuudelta?

Jotenkin tuntuu, että meiltä puuttuvat vaihtoehtoiset tulevaisuudenkuvat siitä, kuinka voisimme säilyttää sivistyneen yhteiskuntarakenteemme tulevaisuuden reaalimaailmassa. Sellaisessa, jossa niukkuus öljystä ja muista raaka-aineista nostaa aina välillä niiden hinnat pilviin. Jossa tsunamit huuhtelevat toisinaan rannikoita tuhoisin seurauksin, Jossa ihmisen alituinen ahneus synnyttää talouteen kuplia, joista kaikken heikoimmassa asemassa olevat kärsivät eniten,

Mitä jatkuva taloudellinen kasvu - jos se olisi realismia - lopulta saisi aikaan? Täällä asiaa on selvitetty aika hyvin esimerkkien avulla.

Kaikilla linnuilla on oikeus tulla kuulluiksi

Maanantai 5.8.2013 klo 8.31

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat jotka laulavat parhaiten."

Tämän silmiini osuneen aforismin lausui aikoinaan Henry van Dyke, amerikkalainen kirjailija (1852-1933).

Kuten monet aforismit, tuokin pieni ajatus soveltuu moneen eri asiaan. Jokaisella julkaistavalla kirjalla on arvonsa. Ilman huonoja kirjoja ei olisi niitä hyviäkään. Jokaisella on oltava oikeus lausua asioista oma mielipiteensä, oikeus olla omasta näkökulmastaan oikeassa.

Maailman tapahtumista kiinnostuneelle kirjailijalle ajatus sisältää vahvan muistutuksen. On niin helppoa mennä mukaan pintaliitoon, peesata muiden ajatuksia, kuulla vain niitä jotka huutavat eniten.

Siellä jossakin syrjässä, siellä mihin muut eivät katso voi kuitenkin olla piilossa kertomisen arvoinen tarina.

Menestyskirjassa on oltava seksiä

Keskiviikko 24.7.2013 klo 7.07

Tulevana syksynä haastattelen yleisön edessä useampaakin kirjailijakollegaa. Kesän hiljaisina iltoina valmistaudun tehtävään lukemalla heidän viimeisimpiä teoksiaan. Yksi niistä on parhaillaan loppusuoralla. Pidän tästä romaanista: eläviä ihmisiä, elävää kieltä ja elämää suurempi tarina.

Sen lisäksi kirjassa on runsaasti rakastelukohtauksia, panoja ja raiskauksia. Miehen ja naisen sukupuolielimiä ja niiden eritteitä kuvaillaan useista eri näkökulmista. V- ja k-alkuisia nimityksiä noille elimille löytyy vaikka kuinka paljon.

Tätä kirjaa on kiitetty kaikissa lukemissani kritiikeissä. Sen omaperäistä kieltä, tarinan sujuvuutta, sen yleismaailmallisia teemoja. Mutta... seksistä ei yhdessäkään kritiikissä puhuta mitään.

Saman olen huomannut aikaisemminkin monen menestyskirjan kohdalla. Ilmeisesti kulttuuriarvoiltaan arvokasta romaania ei voi olla olemassa ilman seksiä. Siitä ei kuitenkaan puhuta, seksikohtausten kuvauksia ei arvoteta. Yksikään kritiikki ei kehu kirjojen panokohtausten laadukkuutta.

Liekö se korkeakulttuuriin kuuluvaa hienovaraisuutta, vai ihmisen todellisista mielenkiinnon kohteista vaikenemista? Seksi sinänsä ei ole enää mikään tabu kirjoittajille. Siitä kirjoittava kirjailija ei riko enää minkäänlaisia moraalisääntöjä.

Jos ette usko, niin menkää ja ostakaa tämän päivän iltapäivälehdet.

Le royaume des perches ehdolla parhaaksi rikosromaaniksi

Tiistai 9.7.2013 klo 16.15

Haminalaisen kirjailijan Martti Linnan maaliskuussa käännöksenä ilmestynyt rikosromaani Le royaume des perches on ehdolla Ranskan arvovaltaisimman rikosromaaneille myönnettävän palkinnon saajaksi.

Vuodesta 1948 lähtien jaettu Grand Prix de Littérature Policière -palkinto myönnetään tänä vuonna 65. kertaa parhaalle ranskalaiselle rikosromaanille, sekä parhaalle ranskaksi käännöksenä ilmestyneelle rikosromaanille.

Ehdolla on 13 ranskalaista ja 15 käännettyä rikosromaania. Palkinnon saajat julkistetaan 17. syyskuuta. Sen ovat voittaneet aikaisemmin ulkomaisten romaanien sarjassa mm. Peter Robinson, Ian Rankin ja Camilla Läckberg.

Linnan alkuperäisteos ilmestyi Suomessa vuonna 2007 nimellä Ahventen valtakunta. Myllylahti Oy:n kustantama teos oli samalla Linnan Sudenmaa -rikosromaanisarjan ensimmäinen teos. Sarjan viides romaani, nimeltään Kultainen sääntö ilmestyi viime tammikuussa. Le royaume des perches -romaanin kustantaja Ranskassa on Gaia Editions.

LISÄTIETOJA

http://mysteryreadersinc.blogspot.fi/2013/06/grand-prix-de-litterature-policiere.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Grand_Prix_de_Litt%C3%A9rature_Polici%C3%A8re

Kirjailija käy tänään tulevalla rikospaikallaan

Torstai 4.7.2013

Vierailen tänään itäisen Suomenlahden saarella. Sinne aion sijoittaa erään lähitulevaisuudessa työn alle tulevan tarinani. En tiedä vielä, tuleeko siitä romaani, pino novelleja vaiko jotakin muuta. Tähän astisten pohjatöiden onnistuttua hyvin uskon, että tuo työ toteutuu.

Käynti tapahtumien näyttämöllä on kirjailijalle jännittävä kokemus. Minulla on päässäni kuva saaresta sen perusteella, mitä olen lukenut ja kuullut – mutta noinkohan saari on sellainen? Todennäköisesti jo kirjoittamani lyhyet luonnehdinnat tarinan tapahtumista tulevat elämään sen mukaan, mitä tänään näen, kuulen, haistan, maistan ja aistin.

Tuolla saarella ovat aikoinaan eläneet ja hengittäneet ne ihmiset, joista aion kirjoittaa fiktiivisen tarinani. Ehkä tulen tuntemaan myös heidän läsnäolonsa. Tai ainakin saan tuntumaa siihen, millaista heidän elämänsä oli.

Kirjailijaksi synnytään - entä kirvesmieheksi?

Perjantai 21.6.2013 klo 9.50

Helsingin Sanomissa haastateltiin 20. kesäkuuta kirjailija Henna Helmi Heinosta. Hän on julkaissut yhden romaanin, ja ensi keväänä tulee jutun mukaan ulos nuortenkirja. En ole tutustunut Heinosen tuotantoon, mutta onnittelen hienosta saavutuksesta. Jokainen kirja on suuren työn tulosta.

Luin kuitenkin kirjailijahaastattelua hieman hämmentyneenä, kuten aikaisempiakin Heinosta koskevia lehtijuttuja. Niissä keskitytään häneen persoonana, ja hänen palavaan haluunsa olla kirjailija. Toimittajaminäni miettii, onko näkökulma jutun kirjoittajan vaiko jutun kohteen itsensä valinta.

On upea asia, jos joku haluaa olla kirjailija. Mutta silti näkisin mieluummin kaiken keskiössä tarinan. Sen kirjailijan luoman melkein totta olevan sadun, jolla hän yrittää saada jonkinlaista otetta tästä maailmasta, yrittää muuttaa jotakin näkymätöntä näkyväksi lukijoilleen.

Ehkä joku muu haluaa olla palavasti kirvesmies. Hän haluaa rakentaa talon, ja kertoo siitä kaikille. Se tulenpalava kirvesmies voi olla ihan kiva tyyppi, ja kenties taitava rakentajakin. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin tietää enemmän itse talosta kuin sen rakentajasta.

Hyvällä tarinalla, ja hyvällä talolla kun on ainakin yksi yhteinen ominaisuus. Niihin kumpaankin jää mielellään pidemmäksi aikaa asumaan.

Makeutta julmaan maailmaan - sweet to the cruel world

Maanantai 17.6.2013 klo 15.54

Rikosromaanini Le Royaume des perches on ollut nyt luettavissa ranskaksi kolmisen kuukautta. Teokseni Ranskassa saamat kritiikit ovat olleet pääosin myönteisiä. Niin myös Pierre Faverollen black-novel.over -blogissa. Kiitos ja kumarrus!

Ranskalaisia lukijoita tuntuu viehättävän tapani kuvata ihmistä ja luontoa. Sitä pidetään hitaana ja kauniina. Olen siitä mielissäni - juuri sellaisen tarinan halusinkin kirjoittaa, kun kuva ahvenia järvenselällä narraavasta Ilpo Kauppisesta alkoi aikoinaan hahmottua päässäni. Tunnen ehkä onnistuneeni jossakin.

------------

My crime novel Le Royaume des perches has been available in french about three months now. Most of the feedback I have seen has been very positive. So are these words Mr. Pierre Faverolle wrote in his black-novel.over -blog, too. Thank You very much!

My readers in France like the way I describe human being and landscape. They think it is slow and beautiful. I'm very pleased about that - I just wanted to write that kind of story when fisherman Ilpo Kauppinen, who loves perches came to my mind so many years ago. I think I maybe made it...

More feedback about book is available here in french

Mitä se on se kulttuuri?

Maanantai 3.6.2013 klo 6.56

Lauantai-ilta kului taas kerran mukavasti lavatanssien merkeissä, tällä kertaa Säänjärven lavalla Savitaipaleella. Musiikki oli hyvää, tapasin tosi kivoja ihmisiä ja mieli virkistyi. Automatkalla sinne ja takaisin juttelin hyvien ystävien kanssa aika kipeistäkin asioista.

Aamulenkillä, jalkoja verrytellessä mietin sanan kulttuuri merkitystä. Usein tuo sana mainitaan jotenkin halventavasti. Puhutaan ylimääräisestä kuluerästä kunnan tai valtion budjetissa, runoja kirjoittavista kukkahattutädeistä, rajataan kulttuuri koskemaan pelkästään oopperaa tai jotakin muuta taidemuotoa joka ei tunnu itselle läheiseltä.

Yhden määritelmän mukaan sana kulttuuri tarkoittaa jonkin yhteisön, ja koko ihmiskunnan henkisten saavutusten muodostamaa kokonaisuutta. Joskus kulttuurista käytetään myös synonyymina sanaa sivistys.

Pidän tuosta määritelmästä. Se voi pitää sisällään niin paljon: kuorolaulua, lavatansseja, tavan keskustella sovussa ja sivistyneesti tärkeiden ihmisten kanssa, jääkiekko-ottelun tuloksen analysointia yhteisin sanoin ja termein.

Mistä tietää oikeasti olevansa olemassa? Siitä, että meillä on tämä hieno asia nimeltänsä kulttuuri.

Viina on masenne, sanoi toimittaja Eve Mantu

Perjantai 24.5.2013 klo 7.12

Satuin avaamaan tiistain automatkalla Radio Puheen hyvään aikaan. Toimittaja Eve Mantu oli tehnyt ajatuksia herättävän dokumentin Lapualla Minnesota-menetelmän avulla ihmisiä viinasta vieroittavasta hoitopaikasta.

Alkoholismin seuraukset koskettavat järkyttävän suurta osaa meistä suomalaisista. Siitä huolimatta tuosta sairaudesta - sillä sairautta sen täytyy olla, tuon vahvan riippuvuuden viinaan - puhutaan vähän. Mieluummin puhutaan mielenterveyden ongelmista, työelämän ongelmista, väestön liian vähäisestä liikkumisesta, ylipaino-ongelmasta...

Mantu oli valinnut toimittajana työtavakseen fiksun tien. Hän peilasi koko ajan hoitolaitoksessa näkemäänsä ja kokemaansa omiin kokemuksiinsa alkoholistin omaisena ja läheisenä. Tuloksena oli lämmin, rohkea ja koskettava tarina.

Toimittajan, kuten kirjailijankin työssä on vaarana etukenoinen pönöttäminen kokovartalopeilin edessä. Silloin tuloksena on vain peilikuva, ei mitään kuvaa siitä mitä sen peilin takana ehkä on piilossa. Sen vaaran Mantu mielestäni vältti.

Viina on masenne! on kuunneltavissa Yle Areenassa

Arkistoissa on kansakunnan muisti

Keskiviikko 22.5.2013 klo 7.37

Vietin eilisen päivän Helsingissä, Sörnäisissä sijaitsevassa Työväen arkistossa.

On väärä luulo, että tällaiset arkistot ovat paikkoja joissa kuivat tutkijat istuvat pölypilvien keskellä tutkimassa kellastuneita papereita, joita narisevat arkistovirkailijat heille vastentahtoisesti hakevat pimeistä, kylmistä ja rottia vilisevistä kellareista. Kiitos erinomaisesta palvelusta, arkistoväki!

Kirjailijalle arkistot ovat monesti kullanarvoisia paikkoja, kun hän hankkii lisätietoa ja tunnelmia siitä ajasta johon hän tarinansa aikoo sijoittaa. Onneksi meillä on paljon tällaisia, Työväen arkiston ja vaikkapa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaltaisia paikkoja. Toivottavasti yhteiskuntaan levinnyt hillitön säästämis- ja tehokkuusvimma ei vie meiltä näitä yhteisen muistitiedon pankkeja.

Minä etsin Sörnäisistä tietoa tapahtumista Kymenlaaksossa vuonna 1918. Dokumentit ovat toki kiinnostavia, mutta erityisesti runsas muistitietoaineisto mykisti: vanhan ihmisen käsialalla kirjoitettu tarina Tammisaaren leirin nälkäisten punavankien kuorettomiksi kaluamista männyistä lähti Helsingistä mukaani seuraavan yön uniin.

Todellisuus on todellakin todellisuutta, sanoi aikanaan eräs menestynyt mäkihyppääjä. Kirjailija voi vain yrittääymmärtää, ja kysyä fiktion keinoin että miksi.

On niin monta tapaa määritellä viisaus

Maanantai 13.5.2013 klo 13.26

”Viisaus on jonkin määritelmän mukaan sekä tunnetta että älyä. Ajattelu ja tunteet eivät ole toistensa vastakohtia eivätkä kilpailijoita.... Molemmat, sekä pää että sydän, järki ja tunteet ovat siis tärkeitä, ja niiden tasapainoinen käyttäminen on välttämätöntä. Hyvä tasapainosta kertova kaava siis lienee: tunne + äly = viisaus.”

Tapasin viimeksi viikonloppuna ihmisen, jota pidin viisaana. Jokin hänen tavassaan puhua ja esittää asiansa sai aikaan vaikutelman, että se mitä hän sanoi, ei ollut ulkoa opittua vaan itse ajateltua. Jotakin juuri hänen ajattelemaansa ja kokemaansa, vaikka tunnistinkin hänen kertomansa asiat myös itsessäni kun hän sanoi ne.

On lohdullista ajatella, että kylmä reaalimaailma ei yksin pysty selittämään ihmisen viisautta. Viisaus – jos ja kun sitä esiintyy – vaatii suodattuakseen kirkkaan lähdeveden kaltaiseksi tunteiden painetta ja kosketusta.

Toisenlaisiakin kohtaamisia tapahtuu. Sellaisia, jolloin tuntee ettemme tunnetasolla tavanneet ollenkaan, tuo toinen ihminen ja minä. Ehkä toinen meistä kärsii silloin aleksymiasta, kyvyttömyydestä kohdata, tunnistaa ja käsitellä omia ja toisten tunteita edes sanallisesti.

Ehkä kaikkea ei tarvitsisi määritellä sairaudeksi. Puhummehan silloin myös viisauden puutteesta. Ja sitä sairauden lajia (eli kylmää järjen käyttöä) tuntuu esiintyvän tässä maailmassa pelottavan paljon.

Lukuvinkki: Päivi Niemi: Resuinen ja rikas (Päivä Osakeyhtiö 2013)

Internet muuttaa tapaamme lukea

Maanantai 6.5.2013 klo 15.51

"internet muuttaa tapaamme ajatella, muistaa ja lukea. Se totuttaa meidät nettilogiikkaan, jossa syventyminen on pahe. Pikaiset silmäykset ja nopea liike palkitaan. Pitää olla yhteyksissä, mutta toiset kohdataan vain kevyesti."

Näin kirjoittaa kolumnissaan Nettilogiikka työelämän tutkija Anu Järvensivu (HS 5.5.13). Erinomaisessa kirjoituksessaan Järvensivu käsittelee sitä, miten meidät on ehdollistettu odottamaan seuraavia sähköisiä impulsseja täyttämään päivämme. Klik klik, nopea silmäys ja päätös. Yhä uudelleen ja uudelleen, syventymättä asiaan yhtään paremmin.

Esikoisromaanini Syysmarkkinat ilmestyi vuonna 2005. Siinä ounastelin sitä tapaa, millä meistä ja tulevista sukupolvista tehdään kaupallisista ärsykkeistä riippuvaisia olentoja.

Enpä tuota romaania kirjoittaessani arvannut, että sen visiot voisivat toteutua näin nopeasti.