Miksi lopettaa holhoaminen ja huolehtia vain itsestään

Torstai 15.3.2012 klo 8.03

"Varmin tapa tehdä itsensä sekapäiseksi on sekaantua muiden ihmisten asioihin, ja nopein tapa tulla tervejärkiseksi ja tyytyväiseksi on pitää huolta omista asioistaan."

Hyvän kirjan läheisriippuvuudesta kirjoittaneen Melody Beattien sanat kuulostavat äkkiseltään tylyiltä. Meiltä odotetaan sosiaalisuutta ja auttamishalua. Paljon puhutaan siitä, että olemme menossa kohti tunnekylmempää yhteiskuntaa. Teemmekö siis oikein, kun emme enää välitä muista ihmisistä, vaan annamme heidän piehtaroida omissa ongelmissaan?

Läheisriippuvuus, uhrautuminen elämään jonkun toisen ihmisen elämää hänen puolestaan on tyly vieras perheessä ja kahden ihmisen välisessä suhteessa. Sen syyt voivat olla moninaiset: alkoholismi, vakava sairaus, väkivaltaisuus, peliaddiktio, huuumeriippuvuus... syy, joka alkaa hallita paitsi varsinaisen kärsijänsä, myös hänen läheistensä elämää voi olla melkein mikä tahansa.

Melody Beattie lienee oikeassa, kun hän kehottaa läheisriippuvuudesta irti pyristelevää kääntämään katseen itseensä ja omaan hyvinvointiinsa. Jälki voi muuten olla karmeaa.

"Me (läheisriippuvaiset) menetämme taloudellisen turvallisuutemme, emotionaalisen turvallisuutemme, uskomme ihmisiin joita rakastamme, uskomme Jumalaan ja itseemme."

Lukuvinkki: Meloldy Beattie: Irti läheisriippuvuudesta - Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni (WSOY 1994).

Enkeli-Elisan sivuilla kerrotaan miltä tuntuu

Perjantai 9.3.2012 klo 6.48

Kaltaiseni toimittaja-kirjailija viettää paljon aikaansa Internetin äärellä keräten pohjatietoa, juttuideoita, etsien yhteyshenkilöitä, yrittäen pysyä kärryillä siitä, mihin tämä maailma ja me ihmiset olemme matkalla.

Monesti Internetin, ja varsinkin niin sanotun sosiaalisen median sisältö turruttaa. Moni kirjaus tuntuu turhalta läpänheitolta, joka olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Päälle kaatuva mainonta uuvuttaa.

Siksi kai sitä havahtuu aina, kun löytää jotakin, joka on kirjoitettu vakavasti ja vakavasta aiheesta. Kuten vaikkapa Enkeli-Elisaan, eli koulukiusaamiseen liittyvät sivut Internetissä ja Facebookissa. Sivut, jotka saivat alkunsa kun nuori ihminen päätti elämänsä kiusaamisen takia.

Tuon kaltaisilla sivuilla jaetaan tunteita, puhutaan siitä miltä tuntuu. Internet todellakin yhdistää ihmisiä ja ajatuksia. Ehkä se johtaa tekoihin.

Ehkä meillä on vielä toivoa.

Metsänomistajan rahakirja on erilainen metsäkirja

Keskiviikko 7.3.2012 klo 9.28

Työskennellessäni takavuosina Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa metsänomistajien neuvontatehtävissä järjestin joka vuosi useita metsäverokursseja ja muita metsäkoulutustilaisuuksia eri puolilla Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa.

Metsäasioista ja metsärahasta puhutaan yhä useimmiten sillä samalla tavalla, erillään metsää omistavien kotitalouksien muusta elämästä ja taloudenhoidosta. Meitä metsänomistajia on tässä maassa noin 740 000, eikä lähikaupan kassalla kysytä maksetaanko ruokalasku metsä- vaiko muilla tuloilla. Kotitalouden muu rahankäyttö vaikuttaa myös siihen, miten metsää hoidetaan ja mitä sen omistamiselta odotetaan.

Maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvä Metsänomistajan rahakirja (Metsäkustannus Oy) toteuttaa vihdoin pitkäaikaisen haaveeni metsäkirjasta, joka tuo metsäasiat osaksi kotitalouden muutakin rahankäyttöä ja puhuu niistä samoilla termeillä kuin muistakin raha-asioista puhutaan.

Odotan jännityksellä uutuuteni saamaa vastaanottoa.

http://www.metsalehti.fi/kauppa/tutustu/?BookID=e5c68fb5-387f-4f4f-bb4c-f23ba4c222c5

Kuinka romaani kuuluu aloittaa

Torstai 1.3.2012 klo 8.12

Varmaankin jokaisella kirjoittajakurssilla puhutaan tarinan aloittamisen tärkeydestä. Siitä, kuinka aloituksen tulisi imaista lukija mukaansa tarinaan ja kertoa jotakin tarinan teemoista ja henkilöistä. Samalla aloituksen tulisi asettaa jo niitä kysymyksiä, jotka saavat vastauksensa vasta viimeisellä sivulla.

Ei ihan helppo tehtävä. Alla näkyy se tapa, jolla minä päätin aloittaa tämän kevään romaanini Ristimitan tarinan kutomisen. Ne, jotka kirjani (toivottavasti) lukevat loppuun asti voivat vastata kysymykseen, löytyykö kaikkia noita asioita seuraavista sanoista.

Lumi lensi vasten auton tuulilasia. Se yritti päästä autoon sisälle. Anopin ääni lensi niskaani. Se yritti päästä päähän sisälle.

   ”Minähän sanoin, että tällä Tomilla on kultaiset kädet.”

   Lumi paakkuuntui lasinpyyhkimiin ja tuulilasin reunoille, eivätkä pyyhkimet jaksaneet työntää sitä pois. Anopin ääni porautui kalloon, se iski jokaisen sanansa perille ja paakkuuntui päähän. Anopin nimi oli Dagmar. Se oli hyvä nimi hänelle.

   ”Niin on hienot ja raskaat työhön. Koskaan ne ei saa mitään valmiiksi. Kaiken se jättää kesken, tämä meidän Tomi.”

   Alku oli Dag Dag Dag, ja loppu oli Mar Mar Mar. Anopin ääni takoi. Vaihdoin pitkiltä lyhyille, vaihdoin takaisin. Valkoinen seinä tuli kohti, muuttui pilkuiksi, tuli taas.

   ”Sinä olisit tyttö saanut paljon parempiakin miehiä.”

   ”Saihan se.”

   ”Mitä?”

Venäjältä kantautuu vinkeitä vaaliprosentteja

Lauantai 25.2.2012 klo 15.03

Hesari uutisoi 25.helmikuuta venäläisen tutkimustoimisto Levadan tuoreimpia mittaustuloksia naapurimaassa ensi viikolla pidettävistä presidentinvaaleista.

Muutamia otteita:
- Mittauksen mukaan Putin saa ensi viikon vaaleissa 66 % äänistä. Se tarkoittaa hänen valintaansa presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella.
- Nyt Putinia kannattaa 42 prosenttia venäläisistä, kun kun vielä tammikuussa suosio oli Levadan mukaan 37 prosenttia.
- 44 % venäläisistä odottaa tutkimuksen mukaan vaaleista rehellisiä.

Meilläkin pidettiin äskettäin presidentinvaalit. Täytyy sanoa, että itänaapurissa ollaan huomattavasti pidemmällä vaalimatematiikan soveltamisessa.

Tai ainakin siellä osataan käyttää sitä huomattavasti hauskemmin.

Järki ja onnellisuus eivät sovi samaan päähän, sanoo Mark Twain

Lauantai 18.2.2012 klo 12.32

"Etkö tosiaan ole huomannut, että järki ja onnellisuus ovat mahdoton yhdistelmä? Selväjärkinen ihminen ei voi olla onnellinen, koska hänelle elämä on todellista ja hän näkee, kuinka älytöntä se on. Vain mielenvikainen voi olla onnellinen, eikä moni heistäkään ole. Ne muutamat ovat onnellisia, jotka kuvittelevat itsensä kuninkaiksi ja jumaliksi, loput heistä eivät ole onnellisempia kuin täysijärkiset. Tietenkään kukaan ihminen ei ole koskaan täysin järjissään, mutta olenkin käyttänyt jyrkkiä esimerkkejä."

Mark Twain laittaa nämä sanat saatanan suuhun teoksessaan Salaperäinen vieras ja muita tarinoita (Savukeidas 2011). Lyhyinä, häviävän pieninä hetkinä sitä luulee olevansa onnellinen. Onko se siis merkki täysjärkisyyden puutteesta - ja ylisuurista kuvitelmista?

Sairasta, kieroutunutta mieltä on usein pidetty yhtenä taiteilijoiden suuren luovuuden lähteenä. Vaikka niin ei olisi, sairasta mieltä on kuvattu paljon varsinkin kirjallisuudessa. Sen kautta katsottuna maailma on erilainen.

Ainakin nuo Mark Twainin sanat panevat ajattelemaan.

Ristimitta Jyväskylän kirjamessuilla 1.4.

Torstai 16.2.2012 klo 6.34

Uusin romaanini Ristimitta julkaistaan virallisesti Jyväskylän kirjamessuilla sunnuntaina 1.4.

Puhun romaanista, sen kirjoittamisesta ja teemoista messujen Pentti Saarikoski -lavalla kirjailija Taija Tuomisen kanssa klo 15.30 - 16.00. Tervetuloa juttusille!

Messujen sunnuntain ohjelma.

20 vuotta kirjoittajauraa takana - ilman täydellistä tarinaa

Sunnuntai 12.2.2012 klo 13.10

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä hetkestä, josta katson kirjoittajan urani varsinaisesti alkaneen. Vuonna 1992 osallistuin Kansanrunousarkiston ja Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Suomessa oli tuolloin lähes puoli miljoonaa työtöntä ihmistä - ja minä olin yksi heistä, nuori, työtön ja vihainen vastavalmistunut metsätalousinsinööri.

Kilpailuun osallistui lähes 1 200 kirjoittajaa. Noita tarinoita, joukossa hyvin traagisiakin voi lukea tänäkin päivänä kirjoituksista kootusta antologiasta Työttömän tarina (SKS 1993). Olin yksi kahdestatoista Helsinkiin palkittavaksi kutsutusta kirjoittajasta. Mitähän lie käynyt kaikille niille muille yhdelletoista ihmiselle? Ja mitähän kuuluu 1 200:lle, ja puolelle miljoonalle muulle?

Tekstini Palveluksessanne - metsätalousinsinöörin tarina löytyy tuosta antologiasta. Sain siitä silloin paljon myönteistä palautetta. Jos kirjoittaisin saman tarinan tänä päivänä, osaisin ehkä kirjoittaa sen teknisesti paljon kypsemmin.

Mutta yhä, 20 vuotta myöhemmin pitäisin tekstin ajatuksen edelleen samana. Nyt tiedän sen, että en tule koskaan kirjoittamaan täydellistä tarinaa.

Kuinka negatiivisesta voi tulla positiivista

Tiistai 7.2.2012 klo 6.10

Luin Antti S. Mattilan kirjan Näkökulman vaihtamisen taito (WSOY 2006). Jännä ajatuskokoelma siitä, kuinka ikäviltä tuntuvia asioita voi opetella ajattelemaan uudella tavalla. Vaikkapa esimerkiksi näin (s. 100):

vihastuminen = intensiivistä välittämistä
tappeleminen = merkki itsenäisyydestä
laiska = ottaa rauhallisesti
hyökkäävä = toiminnan ihminen
kärsimätön = toimintaan suuntautunut
ei välitä = antaa muille tilaa
masentunut = hidastaa tahtia
aggressiivinen = ei tietoinen omasta voimastaan
nalkuttaa = koettaa saada toisen parhaat puolet esiin
vetäytyvä = syvä ajattelija

Ristimitan oikoluku on tehty

Keskiviikko 1.2.2012 klo 12.02

Karisto toimitti minulle Ristimitan, maaliskuussa ilmestyvän seuraavan romaanini käsikirjoituksen viime viikolla oikoluettavaksi. Nyt tuo lukeminen on tehty, muutama tavutusvirhe korjattu ja korjaukset toimitettu kustannustoimittajalle. Seuraavan kerran näen tekstin, kun kirjan uunituoreet tekijänkappaleet saapuvat kirjailijalle joskus maaliskuussa.

Käsikirjoituksen oikoluku on se vaihe kirjan kirjoittamisessa josta nautin kaikkein eniten. Lähetin tekstin sähköisenä tiedostona joskus syksyllä Karistoon. Sen jälkeen sen on käynnyt lävitse kustannustoimittaja ja taittaja. Oikovedos on jo kirjan näköinen, siitä näkee millainen lopullinen tekstiosuus kirjasta tulee olemaan.

Oikovedoksen tarkastaminen on se vaihe, jolloin tiedän varmasti että kirja on kohta valmis. Että muutkin ihmiset tekevät jo töitä sen kanssa.

Maailma on erilainen vuonna 2050

Maanantai 23.1.2012 klo 7.21

Luen parhaillaan Laurence C. Smithin kirjaa Uusi pohjoinen - Maailma vuonna 2050 (Ursa 2011). Kirjassa pohditaan sitä, miten erilaiset muutokset vaikuttavat elämäämme pohjoisella pallonpuoliskolla tämän vuosisadan puoliväliin mennessä.

Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan dramaattisesti siihen, miltä pohjoinen havumetsävyöhykkeemme näyttää 40 vuoden kuluttua. Jäättömät talvet lisäävät veden haihtumista meristä, ja se lisää lumi- ja vesisateiden määrää talvella. Uudet tuhohyönteislajit ja kasvitaudit levittäytyvät pohjoiseen. Siinä tilanteessa ei taida olla paljonkaan iloa siitä, että puut ja vilja kasvavat silloin meillä entistä paremmin.

Smith arvioi, että energiantuotantomme pohjautuu vuonna 2050 edelleen pitkälti fossiilisiin polttoaineisiin. Samaan aikaan maailman kasvava väestö vaatii yhä enemmän ruokaa ja sitä elintasoa, johon me olemme täällä länsimaissa tottuneet.

Ympäristöasioita ei pitäisikään enää katsella erillään esimerkiksi talouden globalisaatiosta tai luonnonvarojen kysynnästä. Pahinta on, että poliittisilla päätöksillä alkaa olla asiassa kiire. Durbanin joulukuinen ilmastokokous ei antanut kovin hyvää kuvaa kyvystämme toimia.

En taida enää itse olla täällä vuonna 2050 - mutta lapseni ehkä ovat.

Metsäjätti kertoo tärkeän tarinan

Lauantai 14.1.2012 klo 6.58

Luin Miika Nousiaisen viime vuonna ilmestyneen romaanin Metsäjätti (Otava). Ei ole kirjoittajan kynänjälkeä turhaan kehuttu. Tykkäsin.

Törmälän vaneritehtaan ympärille kasvaneen yhdyskunnan kurjistumisesta kertovassa tarinassa on monta koskettavaa kohtaa. Se kuvaa myös monta sellaista, aivan hiljattain yhteiskunnassa tapahtunutta murrosta joista ei kauheasti ole puhuttu.

"Vastakkainasettelun aika on kuulemma ohi. Ja Suomi ei ole luokkayhteiskunta
---- Kyllä työläinen vastakkainasettelun kesti, kun oli jotakin vastapainoa, ennen kuin hyvät puolet katosivat. Nyt ei ole punapääomaa, ei omistusta, ei luokkatietoisuutta, ei omia urheiluseuroja, ei ylpeyttä, ei taistelua. Pelkkiä yksilöjä ilman luokkaa."

Tämän näkee myös asuinpaikkakunnallani Haminassa, entisessä paperikaupungissa. Minujen joukossa on paljon pahempi paikka marssia tahdissa kuin meidän joukossa, yhtenä meistä.

Yksinäisen ja alkoholisoituneen kirjailijan vahva legenda

Sunnuntai 8.1.2012 klo 12.40

Kirjailija Kreetta Onkeli kirjoitti taannoisessa Kirjailija-lehden (4/2011) kolumnissaan havainnostaan, että jokaisella merkittävään tuotantoon yltäneellä mieskirjailijalla on ollut elämässään pitkäaikainen, järkevä ja kannustava elämänkumppani. Ja että useimmat pitkän uran kirjoittaneet naiskirjailijat ovat yksineläjiä kumppaninaan erakkous, erämaa tai alkoholi.

Kolumnin aiheeseen tarttui mm. Kymen Sanomat (7.1.2012). En tiedä, kirjoittiko Kreetta Onkeli nuo lauset kurillaan. Mutta hyvin usein kirjailijan työhön liitetään mielikuvissa juuri alkoholismi ja yksinäisyys. Täytyy myöntää, en tunne yhtään pahasti alkoholisoitunutta ja edelleen aktiivisesti kirjoittavaa kirjailijaa.

Kirjan suunnittelu, kirjoittaminen ja työstö vaatii nimittäin rautaisten perslihasten lisäksi sellaista turnauskestävyyttä, jota alkoholi ei tuo. Ja yksinäisimmän tuntemani ihmisen tapasin kymmenien ihmisten muodostaman niin sanotun työyhteisön keskeltä.

Sen sijaan oikeanlaisen, ymmärtävän elämänkumppanin ja läheisen ihmisen merkitys on suuri missä tahansa ammatissa toimivalle ihmiselle. Se väite on helppo allekirjoittaa, niin miesten kuin naistenkin kohdalla.

On myös todistettu, että mieskirjailija pystyy pitämään huolta lapsistaan siinä missä nainenkin.

John Steinbeck osasi matkakertomuksen

Tiistai 3.1.2012 klo 19.24

Road movie - eli vapaasti käännettynä matkakertomus - on varsinkin elokuvista tuttu tapa kertoa ihmisten, aatteiden tai asioiden kehitystarinoita. Ensimmäisenä tulee mieleen vaikkapa Ridley Scottin elokuva Thelma ja Louise (1991).

Matkakertomus toimii myös kirjan rakennuskehikkona. Matka paikasta A paikkaan B, kiinnostavat päähenkilöt, matkalle sopivasti tapahtuma- ja maisemakuvausta - siinähän se on.

Paitsi että kertomuksen sepittäminen vaatii kirjoittajaltaan paljon taitoa. Jos hyvä esimerkki kiinnostaa, kannattaa lukea vaikkapa John Steinbeckin Matka Charleyn kanssa (Tammi 1989). Matkallaan Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle Steinbeck kutoo näennäisesti toisistaan irrallisista tapahtumista värikkään kuvan maantieteellisesti ja historiallisesti isosta valtiosta.

Iso osa kertomusta on kiinnostava henkilöhahmo, eli Steinbeckin oma Charlie-koira. Koiran näkökulmasta moni asia näyttää erilaiselta.

Ahventen valtakunnan käännösoikeudet myytiin Ranskaan

Keskiviikko 28.12.2011

Romaanini Ahventen valtakunta käännösoikeudet on myyty Ranskaan. Romaanin oikeudet osti kustantamo Gaïa Editions.

Erityisesti Skandinavian alueen kirjallisuuteen erikoistunut Gaïa Editions on aiemmin julkaissut ranskaksi tuotantoa mm. Leena Lehtolaiselta, Riikka Ala-Harjalta ja Kjell Westöltä.

Vuonna 2007 ilmestynyt Ahventen valtakunta aloitti romaanisarjan, jonka päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaa.

Myllylahti Oy:n kustantamassa sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt neljä teosta. Tammikoti ilmestyi vuonna 2009, Kuolleita unelmia vuonna 2010 ja Liian iso juttu viime keväänä.

Lisätiedot ranskalaisesta kustantajasta: http://www.gaia-editions.com/

Joulun kuusi hyvää toivomusta

Torstai 22.12.2011 klo 14.40

Jouluun kuuluu hyvien asioiden toivominen läheisille ja muille kanssaeläjille. Parhaat meistä osaavat myös toteuttaa noita hyviä toivomuksia. Itse asiassa me kaikki osaamme - jos vain niin haluamme.

- riittäköön meistä jokaiselle joku läheinen ihminen, ainakin yksi.

- suotakoon, ettei kenenkään meistä tarvitse pelätä tänä jouluna - ei varsinkaan omassa kodissa.

- kuulukoon jokaiselle lapselle päihteetön joulu.

- saakoon jokainen meistä riittävästi syödäkseen, ja ympärilleen lämpimän paikan jossa on hyvä olla.

- olkoon jokaisella meistä avara mieli, jotta osaisimme hyväksyä toisemme sellaisina kuin olemme - ainakin jouluna.

Kuudes toivomus... mieti itse, ja toteuta se.

Kirja elää -kampanja tuli tarpeeseen

Maanantai 19.12.2011 klo 13.05

Suomen kirjastoista lainataan vuosittain komea määrä erilaista kirjallisuutta luettavaksi ja nautittavaksi joko sellaisenaan tai ystävän kanssa. Itse asiassa, Kirja elää -kampanjan nettisivujen mukaan reilusti enemmän kuin väestömäärältään paljon isommassa Ruotsissa. Hyvä juttu!

Se mikä ei ole hyvä juttu on se, että lainausmäärien perusteella teosten tekijöille maksettavan lainauskorvauksen määrä laahaa pahasti perässä muista Pohjoismaista. Suomessa korvauksiin käytettävä määräraha on nyt kolme miljoonaa euroa vuodessa, kun se on esimerkiksi Ruotsissa 14 miljoonaa euroa.

Ero on huomattava - ja se näkyy väistämättä myös kirjailijoiden ja muiden kirjantekijöiden toimeentulossa. Asiaan soisi tulevan parannusta - varsinkin pienten kustantamojen kautta julkaiseville, vähän kirjakaupassa myyville kirjailijoille lainauskorvaus voisi olla merkittävä tulonlähde.

Moni kirja elää kirjastossa ja sen käyttäjien käsissä monta elämää. Kysymyksessä on täysi ympyrä - kiinnostavat kirjat vetävät kirjastoihin taas uusia käyttäjiä, jotka luovat kirjailijoille mahdollisuuksia uuteen tuotantoon.

Lainauskorvaus on hyvin tasapuolinen, ja valtiolle edullinen tulonlähde kaikille kirjojen tekijöille. Sitä kun maksetaan suoraan vuosittaisten lainausmäärien perusteella. 

Lapsuus on pullon varjossa erilainen

Sunnuntai 11.12.2011 klo 20.40

Hesarissa oli tänään hyvä esittely Henna Pirskasen kirjoittamasta kirjasta Alkoholi, isyys ja valta (Väestöliitto 2011). Aihe on tärkeä - kirja taitaa mennä lukulistalleni.

Katja Marteliuksen kirjoittaman esittelyn mukaan arvioidaan, että vähintään 500 000 meistä suomalaisista on lapsuudessaan altistunut vanhempiensa liialliselle alkoholinkäytölle. Siis puoli miljoonaa lasta.

Kirjaansa varten Henna Pirskanen haastatteli 20-40-vuotiaita suomalaisia miehiä. Tarinoita löytyi hyvin erilaisia: poikien tunteet omaa alkoholisti-isäänsä kohtaan vaihtelivat lojaliteettista vihaan.

On aina surullista, kun uuden ihmisen elämän eväitä syödään omien vanhempien taholta jo nuorena. Alkoholista, ja sen aiheuttamista vaurioista suomalaisissa perheissä on puhuttu paljon.

Mutta noinkohan tekeminen on jäänyt vähemmälle.

Sankaruudesta ja itsenäisyydestä

Maanantai 5.12.2011 klo 6.20

Huomenna, 6. joulukuuta Suomi viettää jälleen Itsenäisyyspäivää. Arvokas perinne, jonka soisi jatkuvan.

Suomalaiseen Itsensäisyyspäivään on tähän saakka kuulunut itsestään selvänä asiana sodan, ja siihen liittyvien asioiden nostaminen esille. Me kunnioitamme sotaveteraaneja, televisiosta tulee jompi kumpi versio Tuntemattomasta sotilaasta ja iltapäivälehti myy sota-aiheista liitettä.

Veteraanit ovat kunnioituksensa ansainneet, mutta jo jonkin aikaa olen kaivannut itsenäisyyden juhlintaan myös toisenlaisten,sotien jälkeisen ajan sankareiden kunnioittamista. Heitäkin löytyy - monesti hyvin läheltä.

Vai eikö aika ole vielä kypsä nostaa esille noita rintamamiestiloilla raataneita miehiä ja naisia?  Eikö huumekoukussa pyristelevän nuoren vanhempien yritys ja kärsimys täytä sankarin mittoja? Entä vaikeasta syövästä toipuneet, uudestaan hymyilemään oppineet kansalaiset?

Sankaruuden lajeja löytyy niin paljon. Ehkäpä sankareita ei saa olla liian paljon kerrallaan.

Onnittelut Finlandiasta, Rosa Liksom

Perjantai 2.12.2011 klo 6.31

Rosa Liksomin teos voitti tämänvuotisen kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Varmasti hyvä valinta - Rosa Liksom on yksi niistä kirjailijoista joiden töistä joko pidetään tai ei pidetä. Se, että kirja herättää tunteita on yksi niistä syistä, miksi kirjallisuudella on oikeus olla olemassa.

Kirjallisuuspalkintojen merkitystä voi aina pohtia. Saajalleen - sekä kirjailijalle että yhdelle kirjalle - se on aina merkittävä tunnustus. Mutta kuka muistaa vaikkapa viideltä viime vuodelta edes kolme Finlandian voittanutta teosta?

Ei varmaan tarvitsekaan muistaa. Jokainen taideteos on aina oma uniikki itsensä. Merkitystä on vain sillä, mitä tuntemuksia se kokijassaan - eli kirjan kohdalla lukijassaan - herättää.