Dekkarisarjojen lumous: tapaus Karl Axel Björk

Sunnuntai 9.8.2026 klo 8.35

Itseään kiinnostavan lukemisen löytäminen valtavasta tarjonnasta ei ole aina helppoa. Se koskee etenkin fiktiivistä kirjallisuutta, sillä tietokirjan takakansi yleensä kertoo, mistä opuksessa on kysymys. Olin etsinyt jo jonkin aikaa jotakin uutta ja mielenkiintoista luettavaa. Kun käteeni sattui Virpi Hämeen-Anttilan Karl Axel Björk -sarjan ensimmäinen osa, se oli menoa.

Yön sydän on jäätä -romaanista (ilmestyi 2014) alkanut lukemiseni on tällä hetkellä menossa sarjan kuudennessa osassa, vuonna 2019 ilmestyneessä Kirkkopuiston rakastavaiset -romaanissa. Lukemista näkyy vielä riittävän: sarjan viimeisin osa Kuoleman kuriiri ilmestyi tänä vuonna.

Dekkari- ja muiden romaanisarjojen suosion syytä ihmetellään joskus lehtiartikkeleissa ja netin keskustelupiireissä. Syitä on monia. Karl Axel Björk on monien kollegojensa (romaanisarjojen keskushahmojen) tapaan mielenkiintoinen hahmo, joka kehittyy sarjan edetessä. Hänen suhteensa ympärillään oleviin ihmisiin, ja erityisesti vastakkaisen sukupuolen edustajiin on tähän asti lukemani perusteella vähintäänkin kimurantti. Tapaukset joita hän tutkii, ovat mielenkiintoisia. Silti, kun avaan seuraavan Björkin seikkailun tiedän jo suurin piirtein, mitä saan.

Kirjailijana ja historian harrastajana arvostan Virpi Hämeen-Anttilan kirjojaan varten tekemän pohjatyön määrää. Se näkyy kaikessa, koskeepa se sitten Helsingin 1920-luvun katuja, tuon ajan käyttäytymisetikettiä tai pukeutumista. Kesäkuun 1921 suojeluskuntaselkkaus (jossa täällä Haminassakin vaikuttanut kenraalimajuri Paul von Gerich oli yksi keskeisistä hahmoista), sisäministeri Heikki Ritavuoren murha (jonka tekijällä Ernst Tandefeltilla oli hänelläkin haminalaista taustaa) ja monet muut tuon vuosikymmenen tapahtumat asettuvat luontevaksi osaksi tarinan kulkua.

Odotan mielenkiinnolla sarjan seuraavien osien lukemista ja sitä, kuinka 1920-luvun kuohuvien vuosien tapahtumia niissä käsitellään ja kuinka Karl Axel Björk niihin suhtautuu. Jännitteen ylläpitäminen moniosaisessa romaanisarjassa ei ole helppoa. Oma, rikosylikonstaapeli Reijo Sudenmaan tutkimuksista kertova rikosromaanisarjani on tauolla osin siitä syystä: hänelle ei ole toistaiseksi ilmestynyt kyllin kiinnostavaa uutta juttua tutkittavaksi hänen omalla tavallaan.

Jonakin päivänä se varmasti löytyy. Sitä ennen kuljen Karl Axelin seurassa Helsingin kaduilla, tai minne ikinä tutkimukset häntä vievätkään. Kyytipojaksi katson Yle Areenasta brittiläisen Nuori Morse -sarjan jaksoja, jo kolmatta kertaa. Laatutyötä, molemmat.

Koiruuksia metsässä, eli 30 vuotta saman lehden avustajana

Sunnuntai 19.7.2026 klo 13.01

Liitteenä uusi verokortti sivutuloille, vaikka en kirjoittelekaan niinkään rahan takia kuin mielenrauhan vuoksi. Tuollaisen saatteen kirjoitin 30 vuotta sitten Metsätalous -lehden päätoimittajalle sovittuamme pakinasarjan kirjoittamisesta hänen aviisiinsa. Lehden nimi on nykyään toinen, samoin päätoimittajan. Kirjoittamisesta on tullut minulle päätoimi. Ehkä olen itsekin muuttunut matkan varrella johonkin suuntaan.

Maastokauden 1996 käpöttelin silloisen Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen leivissä metsäsuunnittelijana jo edesmenneen Vehkalahden kunnan takamailla. Toimenkuvani koostui lähinnä puuston määrien arvioimisesta eri metsätiloilla, kasvupaikkatietojen keräämisestä ja sen miettimisestä, mitä kullekin metsäkuviolle olisi hyvä tehdä seuraavien kymmenen vuoden kuluessa.

Olen lapsesta asti tottunut kulkemaan metsissä kartan kanssa ja ilman sitä. Metsäluonto tarjosi silloinkin joka päivä omia ihmeitään. Erityisesti on mieleeni jäänyt eräs aamu, kun tuulen suunta oli juuri sopiva suuren kiven suojissa levänneen uroshirven yllättämiseen. Tilannetta kokemattoman on vaikea uskoa, kuinka suurelta sellainen komea eläin näyttää metrin päästä nähtynä…

Siihen mennessä olin jo kirjoitellut satunnaisesti juttuja eri aviiseihin. Lähinnä mielipidekirjoituksia mutta myös pakinoita. Ensimmäinen laajempi esseeni oli julkaistu vuonna 1992 järjestetyn valtakunnallisen Työttömän tarina -kirjoituskilpailun antologiassa. Maastopäivät usein paahtavassa helteessä, mutta usein myös vesisateessa taisivat olla otollisia mielikuvitushahmojen syntymiselle: eräänä iltana tapasin kirjoituspöytäni äärellä metsässä puhuvan ajokoiran. Se tiesi yhtä ja toista metsistä ja maaseudun asioista.

Tuon ensimmäisen Koiruuksia metsässä -pakinani käsikirjoitus on valitettavasti hävinnyt. Leukaileva ja vähän näsäviisas dreeveri kuitenkin kiinnosti metsäasiantuntijoiden liiton Metsätalous -jäsenlehden päätoimittajaa. Hän pyysi minua tekemään siitä vakituisen kumppanini metsäsuunnittelijan arkeeni. Kävi juuri kuten dreeveri joskus tokaisi: tilaisuus tekee kosmonautin.

Viimeisen Koiruus -pakinani kirjoitin huhtikuussa 1998. Siihen mennessä työnkuvani oli muuttunut jo enemmän kuivia sisähommia sisältäväksi. Niistä dreeverikaverini ei tuntunut pitävän. Ehkä se oli jo siihen mennessä haukuttavansa haukkunut, ja etsi itselleen uuden puhekumppanin Suomen suurilta saloilta.

Yhteistyöni silloisen Metsätalous -lehden kanssa on jatkunut noihin päiviin saakka. Lehden nimi on nykyään Luonnon Varassa. Se kuvaa Metsätalous -nimen sijasta paremmin sitä laajaa toimenkuvien kirjoa, jolla metsäasiantuntijoiksi koulutetut miehet ja naiset tienaavat leipänsä. Moni heistä toimii perinteisten metsätöiden sijasta esimerkiksi luonnonsuojeluun, paikkatietoon tai maaseudun kehittämiseen liittyvissä tehtävissä.

Kolmen vuosikymmenen aikana olen tehnyt yhteistyötä kolmen eri päätoimittajan kanssa. Monessa muussa mediassa päätoimittajien kierrätys on ollut paljon nopeampaa. Freelancer -kirjoittajalle ihmisten pysyvyys siellä toisessa päässä on iso etu. Toisen ihmisen tapojen tuntemisestahan siinäkin suhteessa on kysymys.

Vuonna 2005 tapahtuneen päätoimiseksi kirjoittajaksi ryhtymiseni jälkeen Luonnon Varassa -lehteen kirjoittamieni juttujen aiheet ovat näin jälkikäteen tarkasteltuna monipuolistuneet, maailman monimutkaistumisen myötä. Organisaatioiden kehitystä, koulutuspolitiikkaa, luontoon liittyvää paikkatietoa, maaseudun moninaisia haasteita ja paljon muuta. Silti henkilöhaastattelujen tekeminen on edelleen se kermojen kerma, josta huomaan nauttivani kaikkein eniten.

Olisi kiva tavata vielä joskus tuo kanssani Vehkalahden metsissä jolkotellut puhuva ajokoira. Mitähän sille kuuluu? Oma työmaani on nykyisin useammin sisätiloissa tai kivikaupungissa kuin metsässä. Yritän silti muistaa tuon viisaan dreeverin tokaisun eräässä pakinassani:

”Vaikka sinä nyt olet se asiantuntija tai konsultti, niin yritä kuitenkin päästä sen verran tuonne puskaan, että näet puita muuallakin kuin selluna paperissa.”

Kun piru lukee Raamattua: kirjailijan havaintoja kirjansa saamista kritiikeistä

Maanantai 6.7.2026 klo 15.04

Tänä päivänä kirjailija saa mediassa hyvin harvoin kirjallista palautetta työstään. Jokaisesta julkaistusta kritiikistä on siis syytä olla kiitollinen. Vielä kiitollisempi olen, jos lukijat - siis kriitikot - ovat löytäneet parin vuoden pakerrukseni tuloksesta erilaisia asioita. Metsäpatruunoiden perinnön kohdalla niin näyttää käyneen. 

Anneli Airola korosti Kirjojenkuisketta -blogissaan 18. toukokuuta metsäpatruunoiden merkitystä monien teollisuusyhteisöjen rakennuttajina ja suomalaisen taiteen kultakauden rahoittajina. Kummatkin tärkeitä teemoja kirjassani.

Tarja Autio kirjoitti 23. kesäkuuta 2026 kaupunkilehti Reimariin oman analyysinsa kirjastani. Se löytyy täältä. Hän nosti artikkelissaan esille metsäteollisuuden pitkän historian Suomessa. Haminalaisena hän myös korosti tämän pienen kotikaupunkini merkitystä maamme metsiin pohjautuvan hyvinvoinnin kehtona. Tuota pienen kaupungin asemaa 1700-luvun Ruotsin sahatavarapääkaupunkina sopiikin ihmetellä. 

Aura Pilkama löysi Maaseudun Tulevaisuuden arviossaan 26. kesäkuuta metsäpatruunoiden tuen työläistensä vapaa-ajan harrastuksille ja hyvinvoinnille. Hän huomautti myös tärkeästä asiasta: osittain tuossa tuessa oli kysymys työväestön pitämisessä poissa työväentalojen sosialistisista vaikutuspiireistä.

Heikki Ignatius on lukenut kirjani osana Helmet-lukuhaastetta heinäkuun 2026 alussa. Hänelle oli uusi tieto, että Saimaalta on uitettu Väliväylää pitkin puita Kymijoen vesistöön. Uusi tieto ei koskaan ole pahaksi!

Soili Vuorenmaa julkaisi oman arvionsa kirjastani 5. heinäkuuta suositussa Kirjavinkit.fi -palvelussa. Hän löysi kirjasta patruunoiden elämäntyön sosiaalisia ja sivistyksellisiä merkityksiä, ja jäi miettimään heidän erilaisia lähtökohtiaan. Ei ollenkaan huonoja havaintoja...

Kiitos Pro metsä -palkinnosta, Kaakkois-Suomen metsäneuvosto

Keskiviikko 24.6.2026 klo 9.39

Joskus ihmisen elämässä tapahtuu yllättäviä asioita, sekä hyviä että huonoja. Kaakkois-Suomen metsäneuvoston minulle myöntämä tämänvuotinen Pro metsä -palkinto kuuluu ehdottomasti hyviin. Yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa metsäasiat tarvitsevat edelleen tarinankertojansa.

Saamastani palkinnosta kertoi muun muassa tänäinen Reimari -lehti. Arvostan alueellisten metsäneuvostojen laajaa työsarkaa erilaisiin metsään liittyvien organisaatioiden ja ryhmien yhteistyöfoorumina. Yhteisten ratkaisujen ja tavoitteiden löytäminen niin ekologisia, taloudellisia kuin sosiaalisiakin ulottuvuuksia sisältävässä metsäkeskustelussa ei ole läheskään aina helppoa. Metsiin liittyy sekä kovia rahallisia, että pehmeämpiä henkisiä arvoja.

Saamani palkinnon perusteluissa lämmitti erityisesti saamani tunnustus metsään liittyvien tarinoiden kertojana. Jäädessäni freelancer-kirjoittajaksi lokakuussa 2005, hahmotin uuden tehtäväni juuri niin: metsäasiat erilaisine arvostuksineen eivät aina avaudu helposti tämän päivän kiireiselle ihmiselle. Eivät varsinkaan, ellei ole syntynyt sananmukaisesti metsän keskellä kuten minä, eikä ole kasvatettu aikuiseksi metsästä ja metsätöistä saaduilla markoilla.

Metsäala – kuten moni muukin ala – syyllistyy monesti kielenkäytössään vaikeasti ymmärrettävään kapulakieleen. Siihen sortuvat muutkin samaan aihepiiriin liittyvät toimijat. Kirjailijana ja toimittajana on monesti hauskaakin miettiä, kuinka jonkin kapulakielisen tiedotetekstin voisi sanoa toisin ja helpommin kauniilla suomen kielellä. Mitä vaikeampaa kieltä, sen helpompaa sillä ja/tai sen pohjalle on rakentaa turhia vastakkainasetteluja.

Pro metsä -palkintoon sisältyy sen saajan valitsema puuntaimi sopivalle paikalle istutettuna. Valitsin omaksi puukseni hevoskastanjan, komean maisemapuun ja alkukesän hyvän mesikasvin.

Metsäasioissa sanotaan taloudellisen kvartaalin kestävän neljännesvuosisadan. Kun nyt istuttamamme puun ensimmäinen kvartaali täyttyy, minä en todennäköisesti ole enää elävien kirjoissa. Toivottavasti hevoskastanja voi silloin hyvin ja ilahduttaa sekä ihmisiä että pörriäisiä.

Kirjailijan työ on murroksessa

Perjantai 12.6.2026 klo 8.28

Tarinoimista rakastava kirjoittaja on tähän mennessä voinut olettaa että jos hänellä on juonen kuljettaminen hallussa, pohjatyöt kunnolla tehtynä ja muutenkin paketti kasassa, hänen tuotoksensa löytää ennen pitkää lukijansa. Kirja-ala on kuitenkin nyt rajussa murroksessa. Sain siitä tällä viikolla kaksikin eri viestiä.

Huhtikuussa ilmestynyt tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö on kerännyt mukavasti lukijoita ja huomiota eri tiedotusvälineissä. Olen siitä mielissäni paitsi itseni, myös kirjan julkaisseen Reuna-kustantamon puolesta. Suhteellisen pieni kustantamo uskalsi tarttua käsikirjoitukseeni koska näki sen aiheen tärkeäksi, ja sijoitti sen julkaisemiseen paljon aikaa, työtä ja rahallista panosta.

Kirjani saama huomio on näköjään pantu merkille myös eräissä isommissa kustantamoissa. Sain erään sellaisen kustannusvastaavalta kohteliaan viestin. Siinä kerrottiin, että jos minulla on jo seuraavan kirjani tarpeet tiedossa mutta ei vielä kustantajaa valmiille tuotokselle, he ovat kiinnostuneita yhteistyöstä. Yhteydenotto lämmitti tietenkin mieltäni, tulihan se taholta jonka julkaisemien kirjojen tasoa arvostan.

Seuraavana päivänä tuli toinen viesti. Siinä analysoitiin perusteellisen oloisesti tuoretta kirjaani ja sen ehkä laajempaakin antia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Viestissä ehdotettiin yhteistyötä kirjan markkinoinnissa, jotta se saadaan laajemmankin lukijakunnan tietoisuuteen jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Lopussa luki signeerauksena ihmisen nimi, kera kohteliaan With best regards -toivotuksen.

Kumpikin viesti vaikutti lupaavalta. Valitettavasti kirja-alallakaan kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

Suomalaiselta kustantamolta tulleessa viestissä edellytettiin, että tulevaa kirjaani varten pitäisi olla ennen kustannuspäätöksen tekemistä tiedossa vähintään 15 000 euron edestä tilauksia tai ainakin jonkin tahon lupaamaa rahoitusta. Sillä saisimme yhdessä aikaan noin 300 kappaleen kokoisen ensimmäisen painoksen. Kustannuspäällikkö kertoi kohteliaasti, että se poistaisi hänen työnantajaltaan kirjan kustantamiseen liittyvän taloudellisen riskin.

Syvennyin tarkemmin myös markkinointiyhteistyötä tarjonneen tahon viestiin. Ilmeisesti – en tiedä, miten – tuore tietokirjani on syötetty tekoälyn syövereihin, saaden siitä aikaan näennäisesti tarkka analyysi. Lauserakenteet, mitään sanomattomat kehut ja kokonaisuus kertoivat, ettei tekstin takana ollut oikeaa ihmistä. Samasta asiasta kertoivat myös ehdotukset tulevan markkinointimixin sisällöstä: samaa englanninkielistä höttöä löytyy jokaisesta valmiita mainospohjia tarjoavasta julkaisuohjelmasta.

Ensimmäiset tekoälyllä kirjoitetut romaanit on tiettävästi jo julkaistu, muka ihmisen kirjoittamina. Ensimmäiset ihmisten oikeasti kirjoittamat romaanit on jo vedetty markkinoilta, koska niitä on pidetty tekoälyllä kirjoitettuina. Sitä ei tarvitse ihmetellä: eihän tekoälyohjelma luo mitään itse. Se opetetaan ensin kirjoittamaan syöttämällä sille oikeiden ihmisten kirjoittamia kirjoja analysoitaviksi. Amerikassa lyödään jo kirjoihin leimoja, joissa vannotaan niiden olevan oikeiden ihmisten kirjoittamia. Sama lienee edessä myös meillä.

Kustantajia ilman kirjan kustantamiseen olennaisesti ja perinteisesti liittyvää taloudellista riskiä. Yhteistyökumppaneita joilla ei ole omia kasvoja, ajatuksia, intohimoja eikä mielipiteitä.

Meitä kirjailijoita odottaa mielenkiintoinen tulevaisuus.

Metsäpatruunoiden perintö myyntiin Haminan kaupunginmuseolle

Maanantai 25.5.2026 klo 7.58

Uuden kirjan tuoksu ja tuntu kädessä on hieno asia. Kirjan nimi, kansikuva ja takakannen teksti houkuttaa kenties selailemaan sen lehtiä ja katselemaan sen kuvia. Nettikirjakaupasta on vaikea saada tuota samaa tuntua. Harmi vain, että kirjoja myyvät kivijalkakaupat alkavat olla vähissä.

Isoja supermarketteja en laske kirjallisuuteen erikoistuneiksi kaupoiksi. Niissä kirjoja myydään kilotavarana, ja se näkyy niiden valikoimassa ja esille laittamisessa. Sen lisäksi että varsinaisia kirjakauppoja on vähän, niiden omistaminen on Suomessa hyvin keskittynyttä. Etenkin pienten kustantamojen tuotteiden alkaa olla vaikea päästä yksittäisen kaupan hyllyille jopa silloin, kun puhutaan saman kaupungin kirjailijoista. 

Siihen nähden on erinomaisen hienoa, että useampikin museo on ottanut tai on ottamassa tuoreen Metsäpatruunoiden perintö -teokseni omaan myyntipisteeseensä. Kirja on jo muutaman viikon ajan ollut tarjolla Kotkan Vellamossa museokauppa Plootussa. Perjantaina vein ensimmäisen erän kirjoja kotikaupunkini Haminan kaupunginmuseolle. 

Etenkin tämän kirjan esittelypaikoiksi nämä museot todellakin sopivat. Hamina oli kokoaan suurempi metsätuotteiden jalostaja ja vientisatama jo 1700-luvulla, ja Kotkan kaupunki käytännössä syntyi sahojensa ympärille.

Historiakin on tarkoitettu haisteltavaksi, tunnusteltavaksi ja selailtavaksi. Erona kirjaan sillä ei ole takakantta. Ei; sen tulkinta muuttuu koko ajan, ja kirjoitamme sitä koko ajan lisää. 

Metsäpatruunoiden perintö, eli kun kirjailija saa kiitosta työstään

Keskiviikko 20.5.2026 klo 9.27

Palautteen, etenkin sen positiivisen vastaanottaminen on monesti suomalaiselle vaikeaa. Tunnistan tuon piirteen myös itsessäni. Niitä kertoja on kuitenkin syytä arvostaa, kun joku kirjani lukijoista löytää siitä jotakin tärkeää ja merkityksellistä.

Uusin tietokirjani Metsäpatruunoiden perintö ilmestyi huhtikuussa. Jo nyt voin sanoa, että se on herättänyt enemmän kiinnostusta kuin suurin osa aiemmasta tuotannostani. Pitämäni yleisöluennot noiden merkittävien miesten ja naisten tähän maahan jättämistä jäljistä ovat vetäneet hyvin väkeä. Kirjaa on käsitelty useissa eri medioissa. Olen saanut myös suoraa lukijapalautetta eri kanavien kautta.

Olen julkaissut reippaat 20 vuotta kestäneellä kirjailijan urallani jo melkoisen määrän kirjoja. Joukkoon mahtuu sellaisiakin, joiden sekä minä että niiden kustantajat uskoimme herättävän kiinnostusta laajoissa kansalaispiireissä. Silti noista useamman vuoden pohdiskelun, tietojen keruun ja kirjoittamisen tuloksista on tullut sankarivainajia: kritiikkejä on tullut vähän jos ollenkaan, media ei ole ollut niistä muutenkaan kiinnostunut ja sähköpostitilinikin on pysynyt tyhjänä kommenteista.

Se on asia, joka kirjailijan on hyväksyttävä aloittaessaan uuden työn. Voi hyvin olla, että minä olen ainoa teoksen teemasta kiinnostunut koko universumissa. Voi myös olla niin että juuri se lukija, jolle kirjallani voisi olla tärkeää annettavaa, ei saa sitä koskaan käsiinsä.

Siksipä ne kerrat tuntuvat hyviltä, kun joku arvioi omalla nimellään uutuuteni annin arvokkaaksi ja painamisen arvoiseksi. Näin kävi tällä viikolla, kun Anneli Airola arvioi Kirjojen kuisketta -blogissaan Metsäpatruunoiden perintöä.

”Martti Linnan Metsäpatruunoiden perintö on laadukas katsaus suomalaisen metsäteollisuuden historiaan 1700-luvulta tähän päivään. Kirja avaa kiinnostavasti metsäpatruunoiden elämää, työtä sekä heidän jättämäänsä merkittävää perintöä Suomen teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Kirja muistuttaa, miten suuri rooli näillä vaikuttajilla oli myös maamme arkkitehtuurissa ja kulttuurielämässä.”

Viis kehuista – tuohon on kirjattu monta asiaa, joita halusin kirjassani kuvata ja käsitellä. On ilo huomata, että (ainakin yksi) lukija on ne siitä löytänyt.

Tervetuloa kirjani julkkareihin ja luennoilleni metsäpatruunoista

Tiistai 7.4.2026 klo 10.35

Muutaman viikon sisällä saan käsiini lämpimäiskappaleet Metsäpatruunoiden perinnöstä. Parin vuoden mittainen työmaani saavuttaa näin yhden tärkeistä välietapeistaan. Toivottavasti tulet jakamaan sitä kanssani johonkin kirjani julkistustilaisuuksista Kotkassa, Haminassa tai Kouvolassa.

Uuden kirjan julkistaminen on kirjailijalle aina iso juttu. Etenkään tänä päivänä, kun Suomesta löytyy (onneksi vielä) paljon kirjoittavia ihmisiä ja kiinnostavia kirjojen aiheita, ei myönteisen julkaisupäätöksen saaminen ole itsestäänselvyys. Eräässä juuri katsomassani fiktiivisessä tv-sarjassa menestyskirjailijalla oli Se Ensimmäinen Hylkäyskirjeensä seinällä kehyksissä.

Minullakin on vuosien varrelta tallessa vino pino samanlaisia kirjeitä, ei tosin seinällä. Useimmat tuollaisen palautteen saaneista käsikirjoituksistani on myöhemmin julkaistu jonkin toisen kustantamon kautta. Kaipa se kertoo kirjoittajan sitkeydestä ja hyvistä istumalihaksista. Tai sitten tyhmyydestä, kun ei suostu uskomaan kerrasta, ettei siitä tekstistä mihinkään ole….

Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjani lämpimäiskappaleita on ollut kiva odotella sen herättämän mielenkiinnon vuoksi. Tähän mennessä teoksesta on tehty ennakkojuttua jo yhteen ammattilehteen, yhteen maakuntalehteen ja yhteen metsäalan arvostettuun yleisjulkaisuun. Se tuntuu hyvältä: matkani varrelle on mahtunut jo useampiakin isoja kirjatyömaita, jotka on haudattu hiljaisuudessa. Mediakentän sirpaloituessa niin käy yhä useammalle kirjalle ja niiden sanomalle.

Kirjani tiimoilta, metsäpatruunoiden kiehtovien elämäntarinoiden ja saavutusten pohjilta on ollut helppoa suunnitella luentoja, joiden uskon kiinnostavan hyvinkin erilaisia kuulijaryhmiä. Metsä, raha ja kulttuuri ovat asioita, jotka herättävät helposti tunteita ja mielipiteitä. Niistä on helppoa saada aikaan vastakkainasetteluja.

Uskon, että kirjallani on siihen keskusteluun tarjottavanaan uudenlainen näkökulma. 

Tervetuloa ensimmäisille maksuttomille yleisöluennoille kirjani tiimoilta:

https://www.merikeskusvellamo.fi/tietoherkku-metsapatruunoiden-perinto/

https://www.kymenlaaksonyt.fi/fi-FI/page/69b12fc8f11ed86af14ed602

Kouvolan pääkirjasto 12.5. klo 17.30 – 19.00 (Suomen Tietokirjailijat)

Hella Wuolijoki, Marie Elisabet Hackman ja monet muut - uusi videoni kertoo metsäpatruunoiden vahvoista naisista

Sunnuntai 8.3.2026

Neljäs huhtikuussa 2026 ilmestyvään Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjaan liittyvä videoni kertoo kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi patruunoiden tärkeistä naisista ja naispatruunoista. 

Etenkin 1700- ja 1800-lukujen historiankirjoitus on laadittu hyvin miehisestä näkökulmasta. Todellisuudessa naiset olivat jo silloin merkittäviä päätöksentekijöitä ja vallankäyttäjiä. Se oli monesti seurausta leskeydestä, tai yritystä johtaneiden veljien ennenaikaisesta poismenosta. 

Avioliiton solmineet naiset saivat luvan hallita omaisuuttaan vasta 1800-luvun loppupuolella. Suomalaiseen puunjalostukseen nousi monta lahjakasta naista merkittäville johtopaikoille. Siinä joukossa on yllättäviäkin nimiä. 

Naispuolisista arkkitehdeista ja taiteilijoista tuli monesti miespatruunoiden luottonaisia. Patruunoiden vaimojen, sisarten ja muiden tärkeiden naisten mielipiteet ja arvostukset vaikuttivat siihen, miltä heidän rakennuttamansa arvorakennukset ja teettämänsä tai hankkimansa taide näyttää tänäkin päivänä. 

Metsäpatruunoiden vahvoista naisista kertovan videoni löydät täältä. Sen myötä hyvää naistenpäivää!

Kolmas Metsäpatruunat -videoni kertoo heidän muistomerkeistään

Maanantai 2.2.2026 klo 9.07

Jokainen Suomessa joskus elänyt ja vaikuttanut metsäpatruuna on siirtynyt aikanaan sen rajan toiselle puolelle, jonka takaa ei ole enää paluuta. Monista heistä on tehty jo heidän eläessään tai sen jälkeen muotokuvia metsäyhtiöiden pääkonttorien seinille tai niiden eteen.

... mutta nuo muistomerkit voivat olla jotakin muutakin. Suomesta löytyy lukuisia patruunoiden muistoksi tehtyjä hautakappaleita, jopa yksi patruunan tyttären muistoksi tehty mausoleumikin. 

Nykyisin monet noista töistä kuuluvat suomalaisen taiteen suuriin aarteisiin. Kerron joistakin niistä tuoreessa YouTube-videossani. Löydät sen täältä. 

Metsäpatruunoiden perintö -kirjani Vellamon Tietoherkuissa 22. huhtikuuta

Keskiviikko 14.1.2026 klo 10.00

Uuden kirjan julkistustilaisuus on kirjailijalle aina yksi pitkän puurtamisen kohokohdista. Seuraava kirjani julkaistaan juhlavasti Kotkan Merikeskus Vellamossa, osana Tietoherkut -luentosarjaa. 

Keskiviikkona 22. huhtikuuta kello 17-18 pidettävä tilaisuus päättää samalla Vellamon tämän kevään asianomaisen luentosarjan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sen jälkeen kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Kymenlaakson museon mainioon, maakuntamme puunjalostuksen pitkää historiaa esittelevään Puun vuoro -näyttelyyn. Sinnekin on vapaa pääsy. 

Tarkemmat tiedot tilaisuudesta löytyvät täältä. 

Donald J. Trump vs. Franklin D. Roosevelt: vuosi 2026

Keskiviikko 31.12.2025

Joulun aikaan kolusin kirjahyllyni historiallista osastoa II maailmansodan kohdalta. Emme elä nyt samanlaisen maailmanpalon aikoja, mutta mahdollisuus sellaisen syttymiseen on kasvanut. Ainakin valtioita yhdistävät ja erottavat poliittiset mannerlaatat ovat liikkumassa uuteen asentoon.

Vuoden 2026 alkaessa kukin voi tykönänsä miettiä, mitä maailman suurimman supervallan korkein päättäjä ajatteli asioista vuonna 1940, ja mitä vastaavan viran nykyinen haltija ajattelee samoista asioista.

Yhdysvallat on isoin peluri maailmanpolitiikassa. Sen vaikutusta yksittäisten kansojen hyvin- tai pahoinvointiin ei voi ohittaa tuosta vain. 1940-luvun alussa se oli vasta nousemassa demokratioiden kiistattomaksi johtajaksi. Nyt se on kiistatta länsimaista ykkönen sekä taloudessa että vaikutusvallassa. Demokratian johtajuudesta voi olla montaa mieltä.

Franklin D. Roosevelt toimi USA:n presidenttinä neljällä kaudella vuosina 1933-1945. Siinä lajissa hän on maansa ainoa, ja tullee sellaiseksi jäämäänkin Yhdysvaltain perustuslakiin myöhemmin tehdyn lisäyksen ansiosta. Roosevelt oli puoluekannaltaan demokraatti. Hän pyrki nostamaan 1930-luvun kuuluisalla New Deal -talousohjelmallaan maansa kansainvälisen lamakauden syövereistä. Osittain se myös onnistui.

Vuoden 1940 vaaleissa Roosevelt valittiin kolmannen kerran Yhdysvaltain presidentiksi. Pitkälti siksi, että hän lupasi olla viemättä maataan osalliseksi toiseen maailmansotaan. Toisin kuitenkin kävi. Neljäs kausi alkoi vuonna 1944, mutta Roosevelt kuoli ennen sen päättymistä.

Donald J. Trumpin tausta on liikemaailmassa. Hän tuli valituksi Yhdysvaltain 45. presidentiksi republikaanien listoilta kaudelle 2017-2021, ja uudelleen 47. presidentiksi tämän vuoden alusta alkaen. Tämä kausi lienee hänen viimeisensä, vaikka Trump onkin julkisesti leikitellyt ajatuksella kausiensa jatkamista ilman kansanäänestystä.

Jokainen päättäjä reagoi puheissaan ja kirjoituksissaan sen hetkiseen tilannekuvaan nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Niinhän me kaikki muutkin teemme. Siksi eri aikojen johtajien arvoja ja ajatusmaailmaa on vaikea vertailla keskenään. Se mitä ihminen puhuu ja kirjoittaa, ennustaa historiallisten esimerkkien valossa kuitenkin  hyvin hänen tulevaa toimintaansa.

Saksalainen vallankumouksellinen nimeltään Adolf Hitler kirjoitti 1920-luvulla, istuessaan Landsbergin vankilassa, teoksen nimeltään Mein Kampf. Siinä hän hahmotteli karmaisevan tarkasti tulevan politiikkansa suuntaviivat maailmanvalloitusyrityksineen ja juutalaisten holokausteineen. Vuonna 2021 Venäjän presidentti Vladimir Putin kirjoitti huomiota herättäneen esseensä Venäjän ja Ukrainan historiallisesta yhtenäisyydestä. Seuraavan vuoden helmikuussa näimme, mitä hän sillä tarkoitti.

Tammikuussa 1941 Franklin D. Roosevelt hahmotteli kuvassa näkyvät teesit niistä vapauksista, joita Yhdysvaltain olisi edistettävä omassa maailmanpolitiikassaan. Saman vuoden lopulla Yhdysvallat liittyi jo käynnissä olleeseen maailmansotaan, mutta edisti myös sen päättymistä valtavalla teollisuuskapasiteetillaan ja Lend and Lease -sotilasavullaan.

Sodan jälkeen Yhdysvaltain Marshall-apu oli iso apu sodassa raunioituneen Euroopan jälleenrakentamisessa. Yhdysvaltain johdolla perustettiin Yhdistyneet Kansakunnat (YK) ylläpitämään maailmanrauhaa ja turvallisuutta. Roosevelt oli eläessään molempien asioiden edistäjä.

Rooseveltin teesit kannattaa lukea ajatuksen kanssa, ja miettiä niiden toteutumista. Niitä voi vertailla niihin sanoihin, joita olemme kuulleet Donald Trumpin sanovan.

Parempaa alkavaa vuotta 2026.

Uusi video: Metsäpatruunat kirkkojen rakentajina

Maanantai 15.12.2025 klo 13.21

Metsäpatruunat: keitä he olivat, ja mitä he meille jättivät? Katso video.

Lauantai 29.11.2025 klo 14.48

Tietokirjani suomalaisista metsäpatruunoista ilmestyy huhtikuussa 2026. 

Tein teoksesta ensimmäisen, noin kuuden minuutin mittaisen esittelyvideon YouTubeen. Löydät sen täältä. Esittelen siinä kuvin ja sanoin eräitä niistä arvorakennuksista ja muista kohteista, joita nuo 1800- ja 1900-luvuilla eläneet patruunat omana elinaikanaan rahoittivat ja rakennuttivat. 

Videota työstäessäni tajusin taas sen, kuinka paljon niitä tästä maasta löytyy! Tarkoitukseni on julkaista ennen kirjani ilmestymistä vähintään kerran kuukaudessa jollakin teemalla uusi video. Teemojahan löytyy: kartanot, kanavat, laivat, uuden käyttötavan löytäneet tuotantorakennukset, patruunoiden kustantama kuvataide...

Löydät nuo videot jatkossa kootusti nettisivuiltani täältä. Toivottavasti viihdyt niiden parissa!

Metsäpatruunoiden perintö hyödyttää yhä suomalaista yhteiskuntaa

Torstai 13.11.2025 klo 9.25

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ei ollut vielä olemassa tasavaltaa nimeltään Suomi. Yhteiskunnan taiteelle, tieteelle ja muulle kulttuurille myöntämä rahoitus oli vähäistä. Valtiovallan kiristyvän taloustilanteen vuoksi olemme palaamassa samanlaisiin aikoihin: apuun toivotaan taas varakkaita, sivistyneitä ja anteliaita tukijoita takaamaan taiteen ja tieteen tekijöille leipää, ja samalla kaikelle kansalle sen kipeästi tarvitsemia sirkushuveja. 

Pauliina Susi kirjoitti helmikuussa 2025 Kirjailija-lehteen mielenkiintoisen artikkelin noista mesenaateista. Juttuaan varten hän oli löytänyt erään kirjallisuuden tukijan, joka sattumoisin on itsekin kirjailija. Yksi mahdollisuus löytää  rahoitusta omalle, sydäntään lähellä olevalle hankkeelle ovat netissä tehtävät vastikkeelliset joukkorahoituskampanjat. 

Sana mesenaatti on ymmärtääkseni peräisin kaukaisen Rooman ajoilta. Keisari Augustuksen neuvonantaja Gaius Maecenas tarjosi rahallista ja henkistä tukeaan Horatiuksen ja Vergiliuksen kaltaisille runoilijoille. Noiden kahden herran tuotoksia luetaan edelleen. Myös heidän mesenaattinsa jäi historiankirjoihin.  

Suomessa oli runsaat sata vuotta sitten lukuisia yhteiskuntaa henkisesti hyödyttänyttä työtä tukeneita rahamiehiä ja -naisia. G.A. Serlachiuksen merkitys Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden tukijana tunnetaan ja tunnustetaan, samoin Antti Ahlströmin panos esimerkiksi kotimaisen näyttämötaiteen ylös ajamisessa. Mutta heidän lisäkseen oli vielä monia muitakin. 

Kirjoitin ensi keväänä ilmestyvästä Metsäpatruunoiden perintö -tietokirjastani tiedotteen hankettani tukeneelle Metsämiesten Säätiölle. Se löytyy täältä. Kirjaa työstäessäni havahduin huomaamaan, kuinka suuri merkitys noilla oman aikansa merkkihenkilöillä on edelleen tämän yhteiskunnan henkisen elämän vireydelle. Heidän perustamiaan ja rahoittamiaan rahastoja on olemassa paitsi Suomen Kulttuurirahaston alaisuudesta, myös heidän omalla nimellään. Rahastojen käyttökohteet vaihtelevat taiteesta lääketieteeseen, pienviljelykseen ja markkinointiin. 

Kenenkään käärinliinoissa ei edelleenkään ole taskuja. Viisaasti sijoitettu raha tuottaa toisinaan kauan näkyviä, vaikuttavia ja hyvää mieltä tuottavia tuloksia. Se kannattaa myös nykyajan uusien mesenaattien muistaa.

#MMS

Metsän omistamisessa suhdanteet nousevat ja laskevat

Tiistai 7.10.2025 klo 8.15

Olen ollut tavalla tai toisella metsänomistaja 1980-luvulta lähtien. Tänä aikana olen nähnyt sekä hyviä puukauppavuosia että sellaisia, joina kauppa ei tunnu käyvän ollenkaan. Pitkähkö kokemus erilaisista suhdanteista tuo rauhallisuutta raakapuumarkkinoiden muutosten seuraamiseen.

Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja oli nähnyt erääseen metsänomistajien nettifoorumiin laittamani kysymyksen, miltä talvikorjuukelpoisten ensiharvennusten markkinat näyttävät eri puolilla Suomea. Kysymykseeni sain kimmokkeen omasta kokemuksestani: elokuulla tekemäni leimikko, jossa on suhteellisen runsaasti poistettavaa harvennuspuuta, kirvoitti vain yhdeltä puunostajalta hintatasoltaan heikon ostotarjouksen. Kolme muuta vastasi kohteliaasti, ettei kohde sovi tällä hetkellä heidän osto-ohjelmaansa. 

Toimittaja soitti ja kysyi, saisiko hän lainata kokemustani artikkeliinsa. Puumarkkinoiden hyytyminen ei tullut minulle yllätyksenä. Lauhan edellistalven jäljiltä yhtiöillä lienee vielä runsaasti ostettuja talvileimikoita pystyssä. Herra Trumpin tullisodan luoma epävarmuus maailmanmarkkinoilla yhdistyneenä dollarin kurssin heikkenemiseen sotkee sekin tilannetta. 

Meillä kotimaassa ja muualla Euroopassa Ukrainan sota ja yleinen heikko usko oman talouden kehittymiseen estää ihmisiä tekemästä asuntojen kaltaisia isoja hankintoja. Entä mikä lie vaikutus sillä, kun Venäjän raakapuuvienti suuntautuu Euroopan sijaan Kiinaan ja muualle?

Olen yrittänyt hoitaa omissa metsissäni nuoret metsät ajallaan. Se tarkoittaa, etteivät leimikkoni nuoret puut ole menettämässä yhteyttäviä latvojaan ylitiheyden tähden vielä muutamaan vuoteen. Toivottavasti maailman tilanne, ja usko tulevaan on jo paremmalla tolalla vuonna 202X... 

Fossiilisten raaka-aineiden korvaaminen ekologisesti, taloudellisesti ja myös turvallisuuspoliittisesti kestävämmällä puulla ja muulla biomassalla ottaa näinä epävarmuuden aikoina takapakkia. Se harmittaa yksityisenä metsänomistajana samoin kuin se, jos pian koittava talvi onkin taas kunnon pakkastalvi paksuine, maan pintaa korjuuvaurioilta suojaavine hankineen. 

Harmi on sekin, jos puunkorjuu- ja muilla metsäketjun yrittäjillä työmaat hiljenevät. Tekeviä käsiä ei totisesti ole maaseudulla enää liikaa. Puukauppa- ja metsätyörahoilla käydään tänäkin päivänä monessa perheessä ruoka- ja muilla tärkeillä ostoksilla. Etenkin haja-asutusalueiden liike-elämälle ja kunnallisille palveluille ne killingit ovat ratkaisevan tärkeitä. 

Kannatan luonnonsuojelua. Aivan samoin kannatan ihmisten elinmahdollisuuksien suojelemista siellä, missä he asuvat ja haluavat olla. Suhdanteet tulevat ja menevät. Uskallan silti uskoa, että palstani puut aloittavat yhteyttämisensä ja kasvunsa myös ensi keväänä siitä uudesta latvakasvaimesta, mihin se viime kesänä päättyi 

Kirjani metsäpatruunoiden perinnöstä ilmestyy huhtikuussa 2026

Keskiviikko 10.9.2025 klo 14.13

Kirjan suunnittelu ja kirjoittaminen on pääosin aikaa vievää puurtamista. Allekirjoitan täysin sen väitteen, että kirjailijan työ on suurimmaksi osaksi hyviä istumalihaksia. Siinäkin on silti omat huippuhetkensä.

Saavutin tällä viikolla yhden noista hetkistä, kun sovimme seuraavan kirjani kustantajan kanssa sen ulkoasusta ja julkaisuajankohdasta. Itse sisällön, eli kuvien ja tekstien kanssa olen tehnyt yhteistyötä osaavan kustannustoimittajan kanssa jo jonkin aikaa.

Työ ensi keväänä ilmestyvän Metsäpatruunoiden perintö -kirjan parissa on vienyt minut potkimaan ratakiskoja jotka eivät johda enää minnekään, kuuluisan mäkihyppytornin juurelle, astelemaan Juhani Ahon mielirannoille ja ihastelemaan suu auki huikeaa suomalaista kirkkoarkkitehtuuria.

Kirja on kirjoittajalleen aina ajatuksia avartava matka. Sitä se on ollut etenkin tällä kertaa. Uskon ja toivon, että tämä kirja tulee olemaan sitä myös monelle metsistä, niiden käytöstä ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä kiinnostuneelle lukijalleen.

Lisätietoa seuraa Reuna Publishing Housen kevään 2026 Bulletin-julkaisuluettelossa.

#mmsaatio

Lainauskorvaus on kirjailijalle elintärkeä tulolähde

Tiistai 19.8.2025 klo 7.36

Viime vuosi oli tilastojen valossa hyvää aikaa yleisten kirjastojen kävijä- ja lainausmäärille. Painettujen kirjojen lainausmäärä nousi useilla prosenteilla. Niitä lainattiin kirjastoista yhtä paljon viimeksi vuonna 2005. Jokaisesta lainatusta kirjasta kilahtaa muutama roponen kirjailijan tilille.

Lainauskorvauksia kirjailijoille jakava Sanasto tilittää niitä meille seuraavan kerran lokakuussa. Sanaston nettipalvelusta kukin saaja voi jo tarkastaa omien kirjojensa viimevuotiset lainausmäärät. Minullakin on näköjään useita tuhansia syitä kumartaa kirjojeni lukijoille. Nöyrät kiitokset!

Tilille kilahtava raha toki lämmittää – sitä herkkua kun työkseen kirjoittava saa nauttia harmittavan harvoin. Melkeinpä suuremman ilon tuottaa kuitenkin havainto siitä, kuinka yleinen kirjasto jatkaa kirjojeni elinaikaa useilla vuosilla. Se jos mikä on sitä oikeaa ajatusten jakamista, jalostamista ja kiertotaloutta.

Edellinen oma kirjani, nuoren Urho Kekkosen elämästä Kajaanissa ja Haminassa sisällissodan aikana kertova romaani Tämä Nuori maa ilmestyi vuonna 2022. Hyvin sekin näkyy viihtyneen lukijoiden käsissä.

Kärkipaikkaa lainauksissa piti kuitenkin jo vuonna 2017 ilmestynyt lastenkirja Isän luokse. Siitä olen iloinen: Tuon teoksen kirjoittamista mietin pitkään. Mutta kun tomera Katri ilmestyi koneeni ruudulle ratkomaan maailman ilmasto-ongelmia ihan konkreettisesti, niin se oli menoa se!

Toiseksi lainatuimpien kirjojeni listalla pääsi jo vuonna 2012 Metsäkustannuksen kautta ilmestynyt tietokirjani Metsänomistajan rahakirja. Uusien tietokirjojen myynti ei käynyt viime vuonna niin hyvin kuin ehkä toivottiin. Vähän vanhempienkin kirjojen kiertäminen lukijoilla kertoo kuitenkin että niitä edelleen tarvitaan, eikä kaikki tieto vanhene heti huomenna.

Dekkaribuumista ei kirjallisuuspiireissä ole vähään aikaan kohuttu. Oma rikoksia ratkova rikosylikonstaapelini Reijo Sudenmaa näkyy voivan edelleen hyvin: sekä Impivaara (2019), Rakkausarpia (2015) että Kasvuaikaa (2017) täydentävät lainatuimpien kirjojeni kuusikon.

Kiitos. Tästä on hyvä jatkaa.

Jaetut vertaukset ja sananlaskut ovat iso voimavara

Perjantai 25.7.2025 klo 8.48

Kirjojen lukemisen väheneminen vaikuttaa salakavalasti myös puhuttuun kieleen ja siihen, kuinka ilmaisemme ja hahmotamme tunteita ja asioita toisillemme. Ilman yhdessä jaettua kulttuuriperintöä on tosi vaikea päästä edessä aukeavan suon ylitse niin että heilahtaa.

1950-luvulta lähtien olemme saaneet kuvata raisua etenemisyritystä Väinö Linnan kapteeni Kaarnan suuhun kirjoittamalla lausahduksella suon ylityksestä. Kiitos Tuntematon sotilas-romaanin ja elokuvan, suurin piirtein jokainen suomalainen on kuullut tuon sanonnan ja pystyy hahmottamaan mielessään sen tarkoituksen. Kuten vänrikki Kariluoto sanoi: ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Kielen yhteiset vertaukset ja sananlaskut ovat tärkeitä. Asia konkretisoitui itselleni hiljattain eräällä matkailijaopastuksella. Erinomainen oppaamme kehotti meitä tukkimaan hetkeksi korvamme, jotta emme kuulisi toista ryhmää vetävän toisen oppaan seireenien laulua. Yksi ryhmästämme kysyi, mitä se sellainen laulu on. Taitava opas kertoi lyhyesti kysyjälle Homeroksen aikoinaan ylös kirjaaman tarinan seireeneistä, jotka yrittivät houkutella Odysseuksen miehiä ihanalla laulullaan luokseen.

Vanha kreikkalainen tarusto on täynnään samanlaisia, tänäkin päivänä mielikuvien rikastuttajiksi käypäisiä vertauksia. Meistä jokaisella on Akilleen kantapäämme. Omaa kaunista kuvaansa lähteestä tuijottava Narkissos tulee monesti mieleen, kun katselee ihmisten sosiaaliseen mediaan lataamaa kuvavirtaa. Damokleen miekka riippuu tälläkin hetkellä monen suurta valtaa käyttävän henkilön pään päällä, uhaten katkaista hänen menestyksensä.

Raamattu ja muu uskonnollinen kirjallisuus on täynnä arvokkaita vertauksia ja sananlaskuja. Salomonin tuomio, jossa lapsi pantaisiin tasan kahden hänestä riitelevän äidin kanssa, on vahva mielikuva. Ison Goljatin kaataneesta Davidin lingosta puhutaan vieläkin uutisissa, sillä tosin tarkoitetaan israelilaista ilmapuolustusjärjestelmää. Jeesuksen vuorisaarnan hienot opetukset – esimerkiksi toisenkin posken kääntäminen sinua lyöneelle vastustajalle – ovat jotakin, jota käytetään edelleen aivan arkisessa kielessä.

Eri aikoina luotu kirjallisuus on täynnä samanlaisia, yhteisiä mielikuvia ja kenties myös yhteistä arvopohjaa luovia sanontoja. Jää nähtäväksi, pystyvätkö tekoälyn ja algoritmien muovaama sosiaalinen media, saati nykyisin kulttuurituotannoksi luokiteltava peliteollisuus tuottamaan samanlaisia, yhtä hyvin aikaa kestäviä viisauksia.

Kun suomalainen kirjailija sai tietää kouluttaneensa tekoälyä

Torstai 24.4.2025 klo 8.47

Tietotekniikan mahdollistama tekoäly toimii jo monella elämänalueella ihmisen tukena ja sen voittokulun uskotaan jatkuvan. Tekoälyn luoma fakta ja fiktio ei kuitenkaan synny tyhjästä. Havahduin asiaan omakohtaisesti, kun sain tietää Metan mahdollisesti käyttäneen kahta kirjaani oman tekoälynsä kouluttamiseen.

Huhtikuun puolivälissä kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto kertoi jäsenkirjeessään yhdysvaltalaisen teknologiajätti Metan (tunnettaneen yhä paremmin nimellä Facebook) käyttäneen laitonta LibGen -piraattikirjastoa oman tekoälymallinsa koulimiseen. Menin Sanaston kehotuksesta amerikkalaisen The Atlantic -lehden tietoverkossa julkaisemalle hakukoneelle. Se kertoo LibGeniin tallennetuista teoksista.

Ja löytyihän sieltä minunkin teoksia! Eli kaksi Reijo Sudenmaa -rikosromaanisarjastani ranskaksi käännettyä teosta on päätynyt tuohon laittomaan piraattikirjastoon. Sitä en tietenkään tiedä, onko Meta hyödyntänyt juuri minun teoksiani tekoälynsä tekemisessä yhä älykkäämmäksi. Se mahdollisuus on kuitenkin olemassa, ja Metan on täytynyt tietää tietolähteensä laittomuudesta.

Havainto herättää monenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin, tuollainen aineiston hyödyntäminen on selkeä rikkomus tekijänoikeuksia koskevaa lainsäädäntöä ja sen henkeä vastaan. Yhä suurempi osa ihmisten jokapäiväisestä leivästä tienataan myymällä aineettomia oikeuksia. Sillä tavoin minäkin suuren osan leivästäni kerään, kirjoittamalla kirjoja ja sanomalehtijuttuja.

Kyseinen LibGen -piraattikirjasto on perustettu Venäjällä, eli kirjailijan kirstuun ei kilahda minkäänlaisia pennosia sen avulla tehdystä teosten hyödyntämisestä. Meta käyttänee meidän elävien ja tuntevien kirjailijoiden työtä mallina niille tarinoille, joita saat kun pyydät tekoälyä kirjoittamaan itsellesi tarinan jostakin haluamastasi aiheesta. Älä siis hämmästy kun pyydät rikostarinaa, ja se alkaakin himokalastajan aution sielunmaiseman kuvauksella. (romaanini Ahventen valtakunta, Le Royaume des perches).

Tekoälyn on ennustettu syövän ennen kaikkea luovien alojen työpaikkoja, sekä tekevän turhiksi monenlaisia rutiinitason työtehtäviä konttoreissa. Inhimilliseen toimintaan kuuluu aina virheen, erehdyksen tai sivupolulle joutumisen mahdollisuus. Monesti se on jopa hyvästä lopputuloksen laadulle, etenkin luovilla aloilla. Pystyykö tekoäly samaan luovaan virheellisyyteen, ja millainen virheprosentti sen tuotoksille sallitaan?

Tekoälyn tarvitseman tietopohjan kokoamiseen käytetään valtava määrä netistä löytyvää tietoa. Jokainen tietoa joskus netistä etsinyt tietänee, että sen helmien joukossa on myös valtava määrä silkkaa tuubaa. Kerran pyysin tekoälyä kertomaan jotakin kotikaupungistani Haminasta. Tämä on kuulemma tunnettu tatuointikaupunki. Tuo maine pohjautunee sotilasmusiikkitapahtumaan nimeltään Hamina Tattoo…

Tekoäly lienee monelle oiva työkalu monessa asiassa. Samalla kuitenkin pelkään, että sen käytön yleistyminen jyrkentää entisestään menossa olevaa ihmiskunnan tyhmentymisen kierrettä. Onhan helpompaa kysyä vaikeistakin asioista tietokoneelta, kuin vaivautua ajattelemaan itse.